Loppumietteitä kotisohvalta

Oulu, Suomi. -3 astetta. Lomafiilis 100%

Kotona ollaan taas. Takana on väsyttävä yli 24 tunnin matkustaminen ja suoraa linnuntietä mitattunakin lähes 11 000 kilometrin matka. Kotiinpaluu meni kuitenkin kohtuullisen mukavasti ja iltapäivälehtien nettiversioista bongattu uhkaava myrskykään ei onneksi vaikuttanut lentoihimme millään tavalla täällä kotimaan päässä.

Lauantai-aamuna keräilimme kamat kasaan Sanurilla ja survoimme laukut kiinni. Aiemmin sopimamme kuljettaja Ketut nro 3 ei kuitenkaan ilmaantunut meitä hakemaan, joten jouduimme nappaamaan hotellilta uuden kuskin oharin tehneen tilalle. Kilpailun täytyy olla kovaa, sillä tyrkyllä olijoita oli hotellin edessä laumoittain, mutta onneksi saimme itsellemme tällä kerralla varsin koulutetun kuljettajan. Denpasarin kentälle ajellessamme kuskimme Made nimittäin kertoi olevansa koulutukseltaan yliopiston käynyt kaveri, joten syykin selvisi hänen suorastaan loistavalle englannin kielen taidolleen.

Reilun puolen tunnin ajomatkan aikana ehdimme jälleen keskustella kuljettajan kanssa balilaisesta elämän menosta ja ilmeisen fiksun sekä koulutetun ihmisen kanssa on aina ilo vaihtaa ajatuksia. Parhaan kuvan kulloisesta matkakohteesta olemmekin aina reissuillamme saaneet tavallisten ihmisten kanssa jutellen. Kahvilan pitäjät, taksikuskit, tarjoilijat, siivoojat ja monet muut paikalliset ihmiset, jotka osaavat englantia vähintään sen verran, että pystyvät kertomaan arkisesta elämänmenosta, ovat parhaita tiedonlähteitä. Parastahan toki olisi, jos pystyisi ja pääsisi kävelemään sekä osallistumaan suoraan tavallisten ihmisten arkeen ja koteihin, mutta käytännössä se on mahdotonta jo kielimuurin takia, mutta hyvä näinkin.

Balista meille jäi tämän reissun perusteella päällimmäisenä mieleen tietynlainen vahva henkisyyden korostuminen. Oikeastaan reissun viimeinen taksikuskimme Made kiteytti balilaisuuden eron meidän länsimaiseen elämäntyyliin aika oivasti. Hänen mielestään me länsimaalaiset elämme pääasiassa materialistisessa maailmassa, jossa lähes kaikkea toimintaamme ohjaavat vahva pyrkimys hyvinvointiin omistamisen ja ohjaamisen kautta. Hänen mielestään järki on tekojemme ainoa ohjaaja ja tunne sekä perinne jäävät turhan usein huomioimatta valinnoissamme. Kuulostaako tutulta?

Made-kuskimme mukaan balilaisessa elämänfilosofiassa on taas kyse materiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin jatkuvan tasapainon etsimisestä. Siitä kuuluisasta jing ja jang jutusta. Todellista hyvää ei voi syntyä, jos tasapainoa maallisen ja henkisen maailman välillä ei tavoiteta. Vaikka balilaisuuden perinne on selvästi hindulaisuuteen pohjaava, niin esimerkiksi tunnelma täällä on mielestämme ollut hyvinkin erilainen kuin Intiassa käydessämme. Balilaiset ovat tuhansien vuosien aikana sulattaneet omaan hindulaisuuteensä piirteitä myös muista uskonnoista, joten täkäläinen tapa harjoittaa hindulaisuutta on aivan oma erikoinen juttunsa.

Bali on siis hyvin henkinen saari. Henkisyys näkyy saarella parhaiten erilaisten taiteiden rikkautena. Lähes jokainen saarelainen toteuttaa itseään jollain tavalla taiteiden parissa. Jos maalaaminen, tanssiminen, kiven- tai puunveisto, korunvalaminen, soittaminen tai joku muu taidelaji ei luonnistu, niin vähintäänkin balilaiset osallistuvat hindulaisuuden seremonioihin, jotka nekin jo sellaisenaan ovat melkoisia taidekokemuksia. Saimme kuulla matkan aikana, että jokainen balilainen nainen viettää noin kolmanneksen elämänsä valveillaoloajastaan joko valmistuen seremonioihin meikaten ja pukeutuen, osallistuen itse seremonioihin tai sitten riisuen ja poistaen meikkejä seremonioiden jälkeen. Kuulostaako hurjalta? Miettikääpä suomalaiset naiset omalta kohdaltanne sitä, kuinka monta tuntia omasta elämästänne itse vietätte kajalia, huulipunaa tai puuteria sivellen, lisäten, korjaten tai poistaen ja kaikki tuo vain maallisen hyvinvoinnin nimissä ilman, että siitä seuraisi mitään henkistä tai uskonnollista lisäarvoa? :)

Lentomatka Balilta Singaporeen sujui sen kummemmitta kommelluksitta, joten olimme Singaporessa jopa hieman etuajassa. Jouduimmekin notkumaan lähes kuusi tuntia seuraavaa Finnairin Helsingin lentoa odotellen, joten kuluttelimme aikaa kirjaa lukien ja netissä surffaten. Onneksi Changin kenttä on todella tasokas ja valittu mm. useampaan otteeseen maailman parhaaksi lentokentäksi, joten ilmainen nettiyhteys pelaa ja muutenki matkustajien olot on otettu huomioon varsin mukavasti. Jaana kokeili mm. ilmaista jalkojenhierontakonetta ja olisipa mahdollisuus ollut vaikka käydä kylpylässä, jos moiseen olisi kiinnostusta ollut.

Laukkuja Finnairin kyytiin Singaporessa luovuttaessamme törmäsimme pieniin ongelmiin. Ilmeisen tiukkapipoinen lentokenttävirkailija nimittäin ilmoitti tylysti, että meillä on isommassa laukussamme noin seitsemän kiloa ylipainoa, joten lisämaksua laukkujen saamiseksi Ouluun pitäisi maksaa 150 euroa. Sehän kuulosti mielestämme aivan liian kalliilta, joten teimme luukulta täyskäännöksen ja lähdimme kentän rauhalliseen nurkkaukseen tonkimaan laukkuja ja miettimään miten tuota ylipainoa saataisiin karsittua. Ensimmäiseksi aurinkorasvapurkkien jämät roskiin, kaikki taskuihin mahtuva ja koneeseen sallittu päällä oleviin vaatteisiin ja raskaista tulijaisostoksista käsimatkatavaroihin kaikki mitä suinkin mahtui. Lopputuloksen matkalaukku keventyi noin viisi kiloa, mikä kelpasi onneksi virkailijalle, koska toinen laukkumme oli vastaavasti pari kiloa sallittua kevyempi. Lähes sama tavara ja paino kulki nyt siis käsimatkatavaroissamme, mutta jos se Finnairille oli helpompaa, niin olkoon. Pääasia, että joululahjat tulivat perille, eikä pukin tarvitse niitä enää haeskella pitkin Aasian lentokenttiä. :)

Lähes 12 tunnin lento takaisin Suomeen oli melkoinen puserrus. Laukkujamme pipo kireällä punninnut virkailija oli varmaan samassa kiukussaan antanut meille koneen huonoimmat istuimet, sillä penkkimme olivat aivan koneen takimmaisella rivillä siten, ettei edes selkänojia saanut kallistettua taaksepäin. Siinä sitä sitten ahtaudessa ähjötettiin, kun edessämme istuvat käänsivät selkänojansa lähes suuhumme. Tilannetta helpotti hieman se, että edes jalat mahtuivat olemaan jollakin tavalla tilavemmin alempana, joten unesta kiinni saatuamme olotila oli liki siedettävä. Onneksi kyseessä oli yölento.

Helsingissä olimme sunnuntaiaamuna noin kuuden jälkeen. Edessä oli vielä parin-kolmen tunnin odotus Oulun koneeseen, mikä sujui jo rutiinilla. Kotipihalla olimme jo ennen puoltapäivää ja edessä oli iloinen jälleennäkeminen koirien ja kotimiesten kanssa. Ketut ne mitään henkisyydestä tuolla Balilla tiedä. Ainakin meillä oli henkinen yhteenkuuluvuus säilynyt koiriemme kanssa loistavasti pitkästä reissusta huolimatta ja vähintäänkin yhtä puhdistavaa kuin olisi ollut osallistua johonkin outoon hinduseremoniaan, oli antaa onnellisen koiran nuolla yhtä onnellisen omistajan naama märäksi tervetuliaisseremonian merkiksi.

Ajattelin tämän reissupäiväkirjan lopuksi kirjoittaa pari reissussa hyväksi koettua vinkkiä Niksipirkka tyyliin. Maailmalla reissatessaan sitä joskus keksii omituisia ratkaisuita eteentuleviin ongelmiin lähes televisiosta tutun MacGyverin tyyliin:

1. Kaljaturistin pyykkipoika

Jos kuumuudessa janoonsa olutta nauttiessa tulee kaataneeksi kaljat rinnuksille tai muuten vaan sotkettua tamineet pyykkäämistä vaativaan kuntoon, voi reissussa olla vaikeaa löytää nyrkkipyykin jälkeen pyykkipoikia. Oivallisen pyykkipojan saat oluttölkin metallisesta avausrenksusta, jonka irroittamalla ja taittelemalla saat pyykit ripustettua vaikkapa kattotuulettimeen naruun, missä paita kuivuu kuin huomaamattaan. Lisäksi tyhjentyneestä oluttölkistä saat sisään hieman pieniä kiviä lisäämällä ja juoma-aukon teipillä sulkemalla kätevän rytmisoittimen, jonka kanssa voit liittyä paikallisen kansanmusiikkiesityksen muusikoiden joukkoon ja kaventaa näin kulttuurien välistä kuilua. Tulet hämmästymään, kuinka äänekkäästi sinut uutena rytmimuusikkona otetaan esitykseen vastaan.

2. Edullinen korvahuuhtelu

Jos snorklatessa tai uidessa korva menee meriveden tai aaltojen voimasta tukkoon, voi sen avata kätevästi tavallisen mehupillin ja puolison avulla. Asettele pilli varovaisesti lukkiutuneeseen korvaan ja anna puolisosi imaista kevyesti pillin ulkona olevasta päästä. Lukkiutuneen korvan avautumisen huomaa heti parantuneesta kuulosta tai viimeistään siitä, kun puoliso alkaa kakistella karmean kuuloisesti annos hiekkaa, keltaista korvavahaa ja muuta möhnää suussaan. Pillin voi myös helposti käyttää uudelleen pienen huuhtelun jälkeen vaikkapa tarjoamalla sen avulla juomaa suutaan puhdistamaan pyrkivälle puolisolle.

Kiitoksia kaikille Balilla matkapäiväkirjan kautta kanssamme reissanneille. Uuden matkan ideat ovat jo itämässä jossain mielen kätköissä, mutta nyt lähdetään tienaamaan sitä materiaalista hyvää, jolla saadaan parin viikon aikana syntyneet reissulaskut maksettua. Henkistä hyvää ja voimavaroja jaksaa talven pimeimmän osan yli on nyt onneksi roppakaupalla varastoituneena kehossa ja mielessä, joten huippumahtavan loman jälkeen töihin palaaminenkaan ei tunnut ollenkaan hullummalta.

Joulua ja kesää odotellessa, moikka!

Shoppaillen eroon miljoonista

Sanur, Bali. Indonesia. +33 astetta. Lomafiilis 166%

Lomafiilikset ovat olleet hitaassa, mutta varmassa laskussa, koska pakollinen kotiinlähtö häämöttää jo lauantai-aamuna. Huippumahtavan ja rentouttavan loman jälkeen kotiinpaluu ei kuitenkaan tunnu kovinkaan kurjalta, koska vähitellen alkaa jo tulla ikävä kotiin ja koiratkin ovat jo toisinaan käyneet mielessä. Mahtaa se olla taas kauheata katsottavaa, kun hurtat nostavat riemunpidon, kun saavumme kotiin. Ulinaa, hännän heiluntaa ja ympärijuoksemista!

Perjantaina heräilimme siis virkkuina ja valmiina aloittamaan hurjan shoppaamisen. Tarkoitus oli tehdä joululahjaostoksia täällä mahdollisimman paljon. Toki mielessä on pidettävä matkalaukkujen rajallinen tila, mutta koitetaan survoa ne silti mahdollisimman täyteen. Onneksi hotellimme sijaitsee aivan suuren Hardy's ostoskeskuksen vieressä, joten ostoksia ei tarvitse lähteä etsimään ja hikoilemaan pitkin Sanurin katujen varsia, vaan ne voi pääasiassa tehdä aivan naapurissa ilmastoiduissa sisätiloissa.

Oasis Lagoonin kohtalaisen monipuolisen ja maistuvan aamiaisen jälkeen Jaana lähti aamu-uinnille ja itse käpistelin vähän aikaa kuvia. Valitettavasti täytyy kyllä todeta, että Gilin paratiisinomaisten maisemien ja tunnelmien jälkeen Sanurin ranta Balilla tuntuu hieman valjummalta, kuin olisi kenties tuntunut ennen Gilillä käyntiä. Vaikka täällä Sanurilla on periaatteessa kaikki, mitä loistavalta rantalomalta voisi toivoa, niin tietynlainen intiimiys ja laadukkuus täältä jää Giliin verrattuna vähän puuttumaan. Sanurilla meno on melkein kuin Kanarian saarilla tai missä tahansa muussa massaturismin kohteessa, mikä sellaisenaan ei enää itseä jaksa oikein innostaa.

Shoppailuun, syömiseen ja hoitojen ottamiseen taas Sanur vaikuttaisi olevan aivan loistopaikka. Siksi paikka sopiikin loppulomamme pysähdyspisteeksi oivallisesti. Kävimme iltapäivällä varaamassa Jaanalle ajan hierontaan sekä hiusten leikkaukseen. Ihan kauheassa hinnankirossa eivät moiset palvelut täällä todellakaan ole, sillä hintaa koko lystille eli tunnin kokovartalohieronnalle ja hiusten leikkuulle kuivatuksineen tuli ainoastaan 90 000 rupiaa, mikä lienee jotain vähän alle 8 euroa. Gilillä pelkkä hieronta oli tuplasti kalliimpi, mutta toki siellä hieroja tuli omaan hotellihuoneeseen, joten heti hoidon jälkeen ei tarvinnut kuljeskella puolitajuttomana ja hyperrelaksoituneena pitkin katuja.

Iltapäivä ja ilta kuluivatkin sitten shoppaillen. Pikaisella hintavertailulla Hardy's ostarin hinnat olivat vähintään yhtä edullisia, jos eivät osittain jopa paljonkin edullisempia, kuin mihin kadunvarren pikkumyymälöissä pääsi lyhyen tinkaamisen jälkeen. "Rätei ja lumpui" on kyllä tarjolla pilvin pimein, joten shoppailijan tinkimistaidot ja mukavuuden halu sanelevat haluaako aikaa viettää kadun varsilla hikoillen vai samaan hintaan tai halvemmalla ne ostarilta hankkien. Jotkuthan kuulemma oikein tykkäävät tinkimisestä?

Eipä sitä ole aiemmin jouluostoksiin ihan miljoonittain rahaa kulunut, mutta täällä tuokin ihme nähtiin. Nyt on siis edessä vain ostoksien sovittaminen jo ennestään täysiin matkalaukkuihin, mutta eiköhän ne sinne saada mahtumaan.

Illalla Jaanan ollessa hieronnassa kävin vielä Sanurin rannalla ottamassa muutamia kuvia auringonlaskun muuttuvista värisävyistä. Melkoisia postikorttimaisemia tuolla olikin, joten mukavin mielin katselin Balin auringonlaskua tälle reissulle viimeistä kertaa.

Auringon jo laskeuduttua ja pimeyden saavuttua kävimme vielä syömässä pientä iltapalaa viereisen ostarin ravintolassa. Jaana oli jo ilmeisesti varautumassa henkisesti kotimaahan paluuseen, koska tilasi ruoakseen lihapullakeittoa. Eipä ole lihapullat kahteen viikkoon mielessä pyörineetkään, mutta eiköhän tässä ylihuomenna olla jo täysin takaisin kotimaisen ruokakulttuurin parissa.

Niinpä Jane ja Jone nyt kuittaavat Balin osuuden viimeisen päiväkirjapäivityksen tähän. Lauantaina lennämme Denpasarista Singaporeen, mistä jatkamme vielä saman päivän aikana kohti Suomea.  Seuraavan kerran olemmekin linjoilla kenties vasta kotimaassa. Sitten on kyllä vielä vuorossa jonkinlaista lopputiivistystä ja ajatusten kirkastamista koko lomasta ja kotiinpaluusta. Mutta jo tässä vaiheessa isot kiitokset niille, jotka ovat kehdanneet seurata näitä höpinöitä matkan varrelta. Blogin lukijatilastojen seurannasta olen voinut onneksi nähdä, että ihan yksin ei ole tarvinnut tarinoida: parhaimpina päivinä lukijoita on ollut reilut puolitoista sataa ja koko ajan kasvavassa määrin. Kommentit ja kysymyksetkin ovat siis myös jatkossa sallittuja ja toivottujakin. Keskustelu jatkukoon!

Paratiisista hakaristiravintolaan

Sanur, Bali. Indonesia. +34 astetta. Lomafiilis 198%

Torstaina heräilimme jo kahdeksan maissa pakkaamaan loppuja kamoja laukkuihin. Aamupalalla istuessamme katselimme hieman haikeina edessämme aukeavaa lumoavan kaunista maisemaa. Kauniin värinen hiekkaranta sulautui hiljalleen turkoosiin Intian valtamereen ja lähellä rantaviivaa ankkurissa olevien veneiden takaa näkyi Gili Menon hehkuvat hiekkarannat ja vielä kaiken tuon kehyksinä Lombokin pilvien reunustamat tulivuorten huiput, jotka majesteetillisina kohosivat horisontissa. Miksi täältä pitää jo lähteä? Voisiko vielä jäädä muutamaksi päiväksi? :)

Lähdettävä oli joka tapauksessa ja niinpä hyvästelimme Villa Almarikin todella mukavan henkilökunnan tutuimmiksi tulleet ihmiset ihan kädestä pitäen. Hevoskyyti vei meidät lyhyen muutaman minuutin matkan satamaan, missä kuittasimme itsemme pikavenekyytiä odottamaan. Venettä odotellessa kaivoin vielä kamerani esiin ja tallensin viimeisiä tunnelmia saaren rannoilta. Veneitä saapui rannalle uusia matkailijoita tuoden ja toisaalta jotkut muutkin onnettomat joutuivat jättämään meidän tavoin paratiisin taakseen, joten rannalla riitti liikennettä moneen suuntaan.

Kuvatessa huomasin sivusilmällä, kuinka sisämaasta rannalle käveli hieman jo iäkkäämpi paljon elämää kokeneen näkoinen mies, joka alkoi tarkkailemaan menoa hyvin huolestuneen näköisenä. Liekö vanhus ollut yksi kylänvanhimmista, jotka täällä ovat meikäläisten viranomaisten kaltaisina jokapaikan höylinä toimien tarvittaessa lupa-asioiden hoitajina tai vaikkapa riita-asioissa oikeusistuimen tuomareina.

Hieman kauempana rannalla kirmaavat pikkupojat olivat napanneet rantavedestä jonkin oudonnäköisen äyriäisen, jota he kiikuttelivat ja heiluttelivat lelunaan. Saaren alkuperäiset kyläläiset alkoivat kiertää kaupittelemassa kaikenlaista pientä purtavaa rannalle saapuville kulkijoille. Samalla veneistä nostettiin rannalle monenlaista tavaraa, ruokatarviketta ja isoja vesikanistereita, sillä lähes kaikki saarilla kulutettava on tuotava Gilille Lombokista.

Pääsimme lopulta pikaveneen kyytiin hieman myöhässä joskus vähän ennen kello yhtätoista. Vene kävi aluksi myös lähisaari Menon rannalla, missä näimme mm. rannalle haaksirikkoutuneen purjeveneen kallellaan matalikolla. Pysähdyimme lyhyesti myös Lombokin rannassa, mutta sitten lähdimme kohti avomerta ja Balia. Aluksi veneen kyyti oli tulomatkan tyyliin mukavan tasaista, mutta jossain Gilin ja Balin puolessa välissä alkoi melkoinen rynkytys ja aalloissa poukkoilu. Onneksi pääsimme kohtuullisen nopeasti kuitenkin Balin rannikon suojaan, joten meritauti ei ehtinyt kunnolla iskeä. Olo oli kuitenkin hetken aikaa sellainen, että jos veneen rynkytystä ja heijaamista olisi kestänyt kovin paljon pidempään, niin jotain pussia olisi kohta kannattanut alkaa katselemaan.

Satamassa päätimme suosiolla ottaa ilmastoidun taksikyydin Sanurille, sillä vatkaamisen ja kuumassa veneessä istumisen jälkeen ei venefirman yhteiskyyti ilmastoimattomalla pikkubussilla oikein iskenyt. 200 000 rupian tingatulla hinnalla saimme mukavan kyydin Sanurin rannalle suoraan seuraavan hotellimme, Oasis Lagoonin ovelle.

Hieman väsyneinä kirjauduimme hotelliin sisään ja katselimme ympärillemme. Hotelli on melko uusi, vasta kolmisen kuukautta sitten avattu, joten ainakin ensisilmäykseltä julkiset tilat olivat modernin ja siistin näköiset. Myös uima-allasalue vaikutti viihtyisältä, joten majoituimme tyyväisinä uuteen kämppään. Huone sinänsä nyt ei kovin kummoinen ollut, varsinkaan kun kahdessa edellisessä majoituspaikassa olimme tottuneet hurjiin tiloihin ja valoisaan meininkiin. Kyllä tässä kuitenkin ihan kohtuudella varmasti pari viimeistä lomapäivää viettää, koska suurimman osan ajasta olemme kuitenkin liikeellä shoppailemassa tai muuten vaan ympäristöön tutustumassa.

Päätimme lähteä väsymyksestä huolimatta lounaalle, koska nälkä alkoi jo hieman tuntumaan mahanpohjassa aikaisin nautitun aamiaisen jäljiltä. Vaikka meillä ei ollut mitään tarkoitusta lähteä torstain siirtymäpäivän päätteeksi yhtään minnekään kauemmaksi, niin lounaalle kävellessämme satuimme törmäämään kadun varrella jälleen yhteen Ketut-nimiseen kaveriin, joka alkoi houkuttelemaan meitä katsomaan auringonlaskua Uluwatuun aivan Balin saaren eteläkärkeen. Niinpä huomasimme hetken päästä, että olimme sopineet kaverin kanssa iltaohjelman selväksi, joten se niistä levähtelyistä!

Pikaisen lounaan jälkeen haimme hieman kampetta mukaan hotellihuoneesta ja hyppäsimme Ketutin auton kyytiin. Mies tuntui heti oikein mukavalta ja avoimelta, joten matka etelään Uluwatun kallioniemellä olevalle temppelialueelle sujui rennosti jutustellen. Mies kertoi ajomatkan aikana lähes koko elämänhistoriansa ja naureskelimme mm. sille, kuinka hän oli tavannut vaimonsa aikanaan työskennellessään samassa ravintolassa tarjoilijana, missä vaimonsa oli ollut kokkina. Romanssi oli kuulemma alkanut riehumaan tarjoiluluukun kautta ja kohta oli vaimo ollut pienen lovemaking accidentin jälkeen raskaana. Maaseudulta saapunut tulevan vaimon tiukkailmeinen isä oli antanut miehelle mahdollisuuden naida tytär joko huomenna tai viimeistään kuukauden sisällä. Naimisiin oltiin menty pikimmiten ja nyt heillä on kaksi poikaa ja mies elättää perheensä meidän kaltaisia turisteja ympäri saarta ajeluttaen.

Perillä Uluwatussa edessämme aukesivat komeat maisemat. Pystysuorien Intian valtamerestä nousevien kallioiden huipulle oli rakennettu ikivanha kuuluisa temppeli, jonne menimme sisään. Kuskimme Ketut vaikutti hyvin huolestuneelta ja hän varoittelikin meitä temppelialueen apinoista, joilla kuulemma on tapana varastella matkailjoilta kaikkea mahdollista lakeista, silmä- ja aurinkolaseista jopa kameroihin. Ostettuamme 3000 rupian pääsyliput ja pukeuduttuamme asianmukaisesti lähdimme tutustumaan temppeliin. Ketut varustautui pitkällä kepillä, jolla hän tarvittaessa hätisteli apinoita kauemmaksi, jos ne vaikuttivat olevan liian tungettelevaisia.

Pahimmissa paikoissa pidimme silmälaseista Ketutin ohjeiden mukaan käsin kiinni, sillä hänen mukaansa apinat saatoivat alle sekunnissa napata pään yläpuolelta puusta roikkuen mitä tahansa ulottuvillansa olevaa. Jaanakin riisui päästään hiuspannan sekä lakin, mutta loppujen lopuksi selvisimme temppelikäynnistä ilman haavereita. Olisiko keppiä kiviin kalisuttelevalla kuskilla ollut oma vaikutuksensa? Satuin näkemään, kun eräs paikkaan tutustunut turistinainen joutui hätistelemään liiallista läheisyyttä tarjonneita apinoita kädessään olleella isolla vesipullolla. Lähti se apina ainakin häröilemästä, kun sai kunnon kajauksen päähänsä!

Kuvasin tuolta erään kallion nokasta myös panoraaman, joten sen avulla muutkin pääsevät näkemään pienen välähdyksen ympäristöstä.

Illan lopuksi kävimme katsomassa Kecak-tulitanssiesityksen temppelin lähellä. Jälleen aimo annos jumputtavaa balilaista musiikkia ja tanssia. Musiikki oli käytännössä tunnin annos seuraavanlaista mieslauman hokemaa: "tsaka, tsaka, tsaka, tsaka! Vajaan vartin tuota oikeasti jaksoi seurata jotenkin kiinnostuneena, mutta hienosta nimestään huolimatta esitys oli lopulta melkoinen turistirysämeininki, joten päätimme lähteä paikalta jo hieman ennen esityksen loppua.

Onneksi pääsimme samalla pahimman ryysiksen alta pois, joten ajomatka takaisin hotellille Sanurilla sujui nopeasti ja leppoisasti jälleen Ketutin kanssa mukavia jutellen. Hotellille saavuttuamme ja kyydin maksettuamme nakkasimme ylimääräiset kamat huoneeseen ja kävelimme muutaman sadan metrin lähikatua sopivaa ruokapaikkaa etsien. Lopulta päädyimme evästämään varsinaisessa natsibaarissa, sillä ravintolan nimenä oli "Hakaristi" eli "Swastika". Tosin täällä Aasiassa tuollakin ikivanhalla symbolilla ei ole mitään tekemistä natsien hirmutekojen kanssa, vaan onpahan vaan kyse buddhalaisuuden perinteisestä symbolista. Ruoka oli onneksi todella hyvää ja täytyy tosiaan todeta, että harvoin olen noin maukasta barbecue-kastiketta kanan kanssa syönyt.

Päivällisen jälkeen olimmekin aika finaalissa, joten pääsimme hädin tuskin takaisin hotellille.
Niinpä pikainen iltapesu ja pujahdus punkkaan. Nukkumatti oli oikein mieluinen kaveri tapahtumarikkaan päivän päätteeksi.

Gilin aurinko laskee

Gili Trawangan, Lombok. Indonesia. +32 astetta. Lomafiilis 200%

Keskiviikkona heräilimme jälleen kukkojen kilpalaulantaan jossakin hotellin läheisyydessä, mutta koska kännykän kellon lukema näytti olevan vasta jossain viiden ja kuuden välillä, niin käänsimme tyytyväisinä kylkeä ja jatkoimme unia vielä reilut pari tuntia. Eihän lomalla ole tarkoitus ennen sian pieremää herätä.

Edellisinä iltana kävelimme päivälliselle kauemmaksi kohti vilkkaampaa sataman seutua ja eräässä rantaravintolassa nautitut tuhdit eväät tuntuivät vielä aamullakin vatsassa. Eipä ihme, sillä itse intouduin tilaamaan paikan suurimman hampurilaisen, jossa lihaa lupauksien mukaan piti olla 280 g, eikä Jaanankaan naudanpihvi paljoa kummemmaksi jäänyt. Ihan maukkaita eväitä täällä on nautiskeltu ja kun päivän aikana tulee liikuntaa runsain mitoin monessakin muodossa, niin illalla alkaa olla jo iso nälkä.

Rantaravintoloissa istuskelu tuntuu olevan se toinen Gili-saarten ajanviete snorklailun ja sukeltamisen lisäksi. Rannalla on ruokokattoisia majoja, joissa voi syödä ja juoda, katsella leffoja pikku näytöiltä dvd:ltä, kuunnella musiikkia tai muuten vain chillailla aikaa kulutellen ja saaren menoa seuraillen.

Gilillä olemme viihtyneet todella hyvin. Lomanvietto täällä on hyvin vaivatonta. Liikuminen on pyörällä tai hevoskärryillä helppoa ja etäisyydet pieniä. Kauppiaat eivät ole tungettelevia, vaan yleensä ensimmäisen tarjouksen jälkeen lähtevät jatkamaan matkaansa, jos et osoita kiinnostusta heidän tavaroihinsa ja ilmoitat kohteliaasti: "No, thanks". Ostettavaahan täällä ei oikeastaan juurikaan  ole, joten tällaisille shoppaamista lähes inhoaville saari on siinäkin mielessä lähes paratiisi.

Siisteyskin on ihan asiallisella tolalla, kun paikkaa vertaa moneen muuhun Aasian lomakohteeseen. Ainakin oma hotellimme Villa Almarik pidetään todella siistissä kunnossa ja esimerkiksi siivojat ovat käyneet kahdesti päivässä siistimässä huonettamme. Hotellin viheralueet ruiskutetaan päivittäin hyönteisten karkoittamiseksi ja muutenkin yleisistä alueista pidetään hyvää huolta. Torakoidenkin tulo huoneeseemme loppui, kun älysimme laittaa pesuhuoneen puutarhaan yöksi valon palamaan.

Hotellin viheralueiden nurmikot leikataan päivittäin, mutta suomalaiseen tyyliin täällä ei onneksi tarvitse kuunnelle nurmikonleikkuukoneen ääntä, sillä nuoret miehet konttaavat nurmikon leikkuussa käsipelilla käyttäen samankaltaisia saksia, millä meillä leikataan esimerkiksi pensasaitoja.

Vatsankaan kanssa ei meillä kummallakaan ole onneksi ollut mitään ongelmaa, vaikka olemme melko huolettomasti syöneet kaikkea, mitä eteemme on kannettu. Käsidesiä tosin on taas kulunut loman aikana pullotolkulla. Kop, kop. Parempi tietysti koputtaa puuta, sillä erilaisen hygieniatason takia vatsavaivat voivat toki yllättää täällä milloin tahansa.

Ihmiset Gili Trawanganilla ovat olleet sitä parasta antia. Meillä oli tullut jostain netin palstoilta ennen tänne tuloa sellainen käsitys, että Balin ulkopuolella Indonesian muslimivoittoisilla alueilla palvelu olisi jotenkin huonompaa ja ihmiset tylympiä. Nyt Gilillä käytyämme käsitys on muuttunut aivan päinvastaiseksi, sillä kaikki tapaamamme ihmiset ovat saarella olleet lähes käsittämättömän avuliaita sekä iloisia ja hymyileviä. Illalla omalla kuistilla istuskellessa on ollut mukavaa vaihtaa henkilökunnan kanssa muutamia sanoja ja useimmat ovatkin kovin innokkaita keskustelemaan ja samalla oppimaan lisää englannin kieltä.

Toki Gililtä omat pienet puutteensakin löytyy. Saarilla kävijän tulee varautua siihen, että kaikki ei aina toimi, kuten meillä länsimaissa on totuttu. Näiden muutaman päivän aikana, mitä Trawanganilla olemme viettäneet, on ollut sekä sähkö- että vesikatkoksia. Noista ei kuitenkaan ole ollut muuta haittaa, kun se pieni epämukavuus, että illallisen ruokalistaa on joutunut lukemaan taskulampun valossa, olut on ollut muutaman kerran hieman liian lämmintä tai että suihkuun ei ole päässyt juuri sillä siunaaman sekunnilla, kun sinne oli alunperin suunnitellut menevänsä. Sähköt ja vedet ovat kuitenkin aina palautuneet muutaman hetken päästä, joten jos asiaan oikein suhtautuu, niin katkoksia voi pitää vain eksoottisena lisänä muuten mahtavalla lomalla.

Keskiviikko, joka oli meillä viimeinen kokonainen päivä Gili Trawanganilla, kului lähes entisissä merkeissä. Aamiaisen jälkeen lähdimme snorklailemaan hieman eri kohtaa rantaa ja jälleen vedenalainen maailma tarjosi upeata katsottavaa. Taivas oli kuitenkin hitaasti muuttumassa synkäksi, joten päätimme palata hotellilla mahdollista sadetta pitämään. Parin tunnin iltapäivän sadekuuron aikana otimme lyhyet päiväunet ja kun keli alkoi taas kirkastua, päätti Jaana lähteä hotellin uima-altaalle vesijuoksemaan ja itse painelin kuvaamaan vielä viimeisiä kuvia rannan tunnelmista.

Illalla nappasimme vielä hotellin edestä hevoskyydin saaren korkeimmalle kohdalle, missä kävimme ihailemassa auringonlaskua. Sateen jäljiltä ylös kukkulalle kiipeäminen oli hieman vaarallisen tuntuista, mutta onneksi selvisimme vammoitta ylös ja myös takaisin alas kaikista liukkaista kivistä, juurista ja savipinnoista huolimatta. Valitettavasti ylöspäästyämme alkoi juuri satamaan, joten panoraaman kuvaamisesta ei oikein tullut mitään, mutta ohessa kuitenkin auringonlasku tuolta ylhäältä nähtynä kasvuston läpi kuvattuna.

Hotellin ravintolassa nautitun illallisen jälkeen olimmekin valmiita yöpuulle. Kännykkään herätystä laittaessani huomasin, että lomalla kännykän akkukin kestää aivan erilaisen ajan, kuin kotimaan oravanpyörässä. Vaikka kännykkäni on ollut koko loma-ajan päällä, niin akkua ei ole tarvinnut juurikaan latailla. Vai mitä sanotte siitä, että edellisen kerran latasin sitä reilu viikko sitten. Aika hyvin nykyaikaiselle älypuhelimelle? No, puheluitahan sillä ei ole juurikaan tullut soitettua, mikä selittänee osaltaan hurjan toiminta-ajan.

Laukkuja oli myös illalla jo hieman pakattava, koska aamulla pitää ennen kymmentä olla satamassa ja pikavene vie meidät takaisin Balille. Joten hyvää yötä Gililtä. Tänne pitää vielä joskus päästä uudelleen!

Turtlemanian kourissa

Gili Trawangan, Lombok. Indonesia. +33 astetta. Lomafiilis 201%

Vaikka olin itse täysin varma, etteivät lomafiilikset voisi millään nousta korkeammalle kilpikonnan kanssa tapahtuneesta eilisestä satunnaisesta kohtaamisesta, niin nyt täytyy kyllä yhtyä Johnny Liebkindin joskus vuosikymmeniä sitten tunnetuksi tekemän iskelmän sanoihin: "Voiko ihanammin aamun enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää?"

Tiistaiaamuna nimittäin jostain kumman syystä Jaanalla ei nukuttanut enää yhtään, vaan päinvastoin hän oli kovaa vauhtia menossa snorklaamaan jo hyvissä ajoin ennen aamupalaa. Olisiko jäänyt hieman kaivertamaan se, ettei hän eilen ollut lähtenyt aamupäivän snorklaukselle kanssani tunnetuin seurauksin? Olisiko ilmassa ollut pientä kilpikonnakateutta tai suorastaan turtlemaniaa? :)

Onneksi tästä hotellilta on todella helppoa käydä pulahtamassa meressä, joten lähdin mielelläni seuraksi aamun virkistävälle snorklaussessiolle ennen kuin menisimme aamiaista nauttimaan. Ensin oli toki laitettava aurinkorasvaa kunnolla, sillä parin päivän snorklausten jäljiltä meidän molempien keholla oli täydellisen toispuoleinen punotus tai optimistisesti ajateltuna alkava rusketus tietyissä kohdissa: käsivarret, säärien takaosat, niska ja Jaanalla myös hartia punottivat lupaavasti muun vartalon ollessa vielä tyypillisessä kalkkilaivan kapteenin värikuosissa. Eli ne vartalon osat, jotka snorklatessa olivat suojaamattomana kohti taivasta, olivat saaneet osansa päiväntasaajan läheisyyden hehkuvasta auringonpaisteesta, mutta pohjaa kohti olevat osat olivat liki kotimaisessa sävyssä.

Mereen päästyämme uimme jälleen muutaman kymmenen metrin matkan koralliriutan reunalle. Tai korallithan alkavat tässä rannalla käytännössä aivan 20 metrin päästä rannasta, mutta vesi on kuitenkin hieman kirkkaampaa ja paljon syvempää tuolla vähän kauempana rannasta ja samalla kalatkin isompia ja värikkäämpiä. Jaanalla oli ihan selkeästi määrätietoinen tavoite löytää jostakin se eilen näkemäni kilpikonna, joten minun oli näytettävä hänelle kädestä pitäen sama paikka missä edellisen päivän kohtaaminen luontokappaleen kanssa oli tapahtunut. Kuvasin samalla merenalaista elämää jälleen videolle sukelluspussukassa olevalla Casion pikkupokkarilla, mutta harmikseni olin unohtanut ladata laitteen akun edellisen yön aikana, joten kamera alkoi vilkuttamaan tyhjän akun punaista varoitusvaloa lähes heti kuvaamisen aloitettuani. Niinpä päätin sammuttaa kameran, jotta virtaa hyvällä tuurilla olisi vielä jäljellä, jos sattuisimme törmäämään vaikkapa kilpikonnaan uudelleen.

Siinä me sitten käsi kädessä aikamme snorklailimme koralliriutan reunaa seuraten ja joku oudompi olisi voinut kuvitella, että kilpikonnapakkomielteen sijaan olisimme olleet kahdenkeskisellä romanttisella troopisella uintiretkellä lähes Blue Lagoon -leffan tyyliin. Kilpikonnaa ei kuitenkaan näkynyt missään, joten päätimme lähteä uimaan riuttaa toiseen suuntaan kuin aiemmin. Suunnan vaihtaminen olikin ilmeisen oikea valinta, sillä hetken päästä huomasin jonkin isomman hahmon pohjassa vähän kauempana rannan suunnassa ja niinpä potkimme räpylöillä itsemme lähemmäksi.

Lähemmäksi päästyämme ei riemulla ollut rajoja, sillä pohjassa möllötti jopa eilistä suurempi kilpikonna pohjan kasvustoa syöden. Se tempoili voimakkain päänliikkein merenpohjasta irti jotain syötäväksi kelpaavaa ja aikansa ruokailtuaan lähti nousemaan pintaan hengittämään. Onneksi kamerassa oli vielä virtaa vähän jäljellä, joten sain ikuistettua nuo huimat hetket myös videolle. Olipa upeaa seurata eläimen nousua pohjasta pintaan ja katsella ilmakuplien pulpahtelua sen jälleen sukeltaessa syvyyksiin. Tuossa kohti rantaa on melko matalaa, joten saatoimme helposti nähdä otuksen vain pari metriä alapuolellamme koralliriutan pohjassa. Jaana seurasi myös lumoutuneena kilpikonnan liikkeitä ja ui sen rinnalla otuksen noustessa pintaan hengittämään. Toisen pinnassa käynnin jälkeen kilpikonna lähti uimaan rannan myötäisesti kohti pohjoista ja kun seurasimme sen menoa, niin suureksi yllätykseksemme se saapui kohtaan, missä vastaan ui toinen pienempi kilpikonna. Kilpikonnat pyörivät hetken ympyrää toistensa ympäri kuin tervehtiäkseen toisiaan, mutta sitten isompi jatkoi matkaansa kohti pohjoista.

Huomasin kyllä helposti, että nyt Jaana oli saanut aamu-uinnilta, mitä oli tullut hakemaankin. Onhan se kösittämättömän upeaa seurata aivan oman nenän edessä, kuinka villi merenelävä liikkuu, ruokailee ja elää luonnollisesti omassa elementissään. Hieman toki jännitti mennä kameran kanssa kovin lähelle otusta, joten kyllä tuollainen vähintäänkin metrin-parin turvaväli tuli ihan kunnioituksestakin automaattisesti pidettyä. Lopulta aika uupuneina meidän oli luovutettava ja lähdettävä kohti rantaa, sillä aamiainenkin oli syömättä ja energiatasot alhaalla hurjan räpylöinnin jäljiltä. Alla pikku video, jonka koostin aamun turtlemanian kourissa.



Aamiaispöytään istahtikin sitten kaksi nälkäistä, mutta onnellista ihmistä. Aamun kilpikonnien kohtaamisesta riitti hurjasti keskusteltavaa ja tuntemuksia jaettavaksi. Aamupalan syötyämme olimme sekä ruumiillisesti että henkisesti niin väsyneitä, että päätimme ottaa päiväunet. Päivän kuumimmat tunnit olivat kuitenkin edessä puolen päivän tienoilla, joten teimme päätöksen lähteä vasta iltapäivästä katselemaan Trawanganin sataman lähelle keskustan menoa.

Iltapäivällä otimme hotellin edestä hevoskärrykyydin keskustaan. Muutaman minuutin kyyti Menon-puoleisella rannalla maksaa 50 000 rupiaa eli noin neljä euroa, mutta kun vettä tuntui hieman ripsivän, niin päätimme kokeilla, miltä paikallisen taksin kyydissä olo maistuu. Hieman pomppivaahan meno hevoskärryissä kuoppaisella kärrypolulla taas oli, mutta tulipahan tuokin jälleen testattua. Polkupyörät tuntuvat kuitenkin olevan saaren yleisin kulkuneuvo, joten suosittelen kyllä sellaisen vuokraamista, jos tuolla aikoo enemmän liikkua tai muuten viettää pidempään aikaansa.

Keskustassa, jos tuota tienvarren seutua nyt sellaiseksi voi kutsua, meininki on paljon hotellimme seutua rauhattomampaa. Saaren baarit, elokuvateatterit ja muut menomestat ovat keskittyneet satamalaiturin läheisyyteen. Katuvarren ravintoloiden kylteissä mainostetaan hyvin näkyvästi Magic Mushrooms -juomia, joiden luvataan nostavan nauttijansa jollekin käsittämättömälle nirvanan tasolle. Meille kyllä on riittänyt tälläkin reissulla varsin hyvin pelkkä olut sekä rommi, joiden voimalla tarvittavat hallusinaatiot on saavutettu ilman paikallisista kärpässienistä lioteltuja päätä sekoittavia litkuja. Kyllä siinä saattaisi huumori olla vähissä, kun havahtuisi indonesialaiselta hullujenhuoneelta huonojen hallusinaatioiden jälkeen moisia mehuja nautittuaan! :O

Kävelimme hitaasti tuolta vilkkaammalta reppumatkailijoiden suosimalta alueelta kohti oman hotellimme rauhallisempaa seutua. Sadekuurokin meni nopeasti ohi, joten illan hiljalleen tummetessa jäimme suunnittelemaan päivällisen nauttimista. Ruoka tuntuu olevan täällä Trawanganilla jonkin verran Balia kalliimpaa, mutta toisaalta se on ihan ymmärrettävää, sillä onhan liki kaikki raaka-aineet tuotava tänne veneillä, koska pienellä saarella tuskin on paljon omaa ruokatuotantoa. Noin hatusta heittämällä päivällisen hinnaksi kahdelle hengelle on tullut parin-kolmen oluen höystämänä noin 200 000-250 000 rupiaa, mikä lienee jossain 16-20 euron tietämissä. Tuohon hintaan toki saa sitten syödä vaikkapa mehukasta naudanpihviä, joten ei moista summaa kotimaan hintoihin verrattaessa voi kovin kalliina pitää.

Baliin verrattuna on täällä Gilillä ainakin yksi korvinkuultava ja helposti huomattava ero. Balilla kun ollaan hindulaisessa kultturissa, niin ympäröivästä äänimaisemasta puuttuu kokonaan muslimien minareeteista kuuluvat rukouskutsut. Gilillä taas ainakin useimmille suomalaisille vähintäänkin televisiosta tuttu vaikertava rukouskutsu kuuluu ympärivuorokautiseen rytmiin. On aika jännä tunne istua Gilin rantabaarissa kansainvälisen hittimusiikin soidessa, kun jostain läheisyydestä alkaa kuulumaan korkealla äänellä vaikerrettu minareetin iltarukous. Melkoinen kulttuurien välisen kohtaamisen kakofonia, joka luo yön pimeyteen oman epätodellisen ilmapiirinsä.

Illalla varasimme netin kautta seuraavan hotellimme Sanurille. Paluu Balille on torstai-aamuna, joten vielä saamme nauttia pari yötä Gilin tunnelmista. Saattaa muuten hyvinkin olla, että emme kehtaakaan lähteä naapurisaarelle Menolle. Ainakaan kilpikonnien takia sinne ei siis tarvitse lähteä, koska niitä on nyt nähty jo ihan ilman, että tarvitsee mennä niiden suojelualueelle. Jospa sitä vaikka jollakin toisella reissulla sitten ehtisi Menolle ja Airille? Ja Lombok olisi kuulemma myös vierailun arvoinen. Komodosta puhumattakaan. Pitäisikö siis alkaa suunnitelemaan Lombokin ja Komodon reissua. Kannattaisiko turtlemaniasta parannuttua sairastua varaanikuumeeseen? :)

PS. Kommentointi toimii nyt ihan anonyyminä, eikä vaadi rekisteröitymistä mihinkään, joten foorumi on vapaa. Haukut ja kehut, väärien tietojen oikaisut ja vaikkapa hyvät vinkit loppuloman osalle Balille ovat aina tervetulleita. Huomenna meillä on paluu Balille Sanurin rannalle, joten jos jollakin on sinne hyviä ideoita, niin vink, vink... 

Kohtaaminen luonnon kanssa

Gili Trawangan, Lombok. Indonesia. +31 astetta. Lomafiilis 200%

Tätä kirjoitellessa maanantai on jo takana. Ja mikä maanantai se olikaan. Töissä ollessa viikon ensimmäinen työpäivä on yleensä samalla se viikon tahmein päivä, mutta lomalla viikonpäivillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Itseasiassa kunnon lomalla, kun pääsee fyysisesti ja myös ajatuksissa tarpeeksi kauas arjen aherruksesta ja työasioiden oravanpyörästä edes lyhyeksikään aikaa, niin viikonpäivien nimet ja kellonajat menettävät täysin merkityksensä. Kunhan muistaa välillä syödä ja juoda hyvin sekä nauttia lämmöstä ja ladata akkuja lepäillen kotimaahan paluuta varten, niin hyvin menee.

Aamulla Jaana tunsi olonsa hieman väsyneeksi, joten aamupalan jälkeen hän päätti jäädä vielä hotellihuoneeseen levähtelemään sillä aikaa, kun itse lähdin testaamaan kiinalaisesta halpakaupasta tilaamaani sukelluspussukkaa järkkäkärikameralle. Ajattelin ensin kokeilla pussukan vedenpitävyyttä uima-altaassa, jotta saisin edes jonkilaisen varmuuden siitä, että vesi ei pääsisi turmelemaan kameraa, jos pussi sattuisi vuotamaan. Niinpä velloin pussia uima-altaan pohjassa tovin aikaa, mutta kun pussi tuntui pitävän veden ulkopuolella ja ilmat sisällä kaikista epäilyksistäni huolimatta, niin päätin tarttua härkää sarvista ja lähteä kokeilemaan sitä myös kamera sisällä hotellin rantaan snorkkeleiden kanssa.

Veteen kahlaillessa kieltämättä hieman hirvitti ajatus pukata usean sadan euron järkkäriä muutaman euron pussissa veden alle, mutta kerrankos sitä kaikkea pöljää tulee kokeiltua. Veden alla näytti taas olevan melkoinen vilinä ja niinpä aloin kokeilemaan, miten kuvaaminen pussukan avulla onnistuu. Melko nopeasti selvisi, että automaattitarkennus ei oikein toiminut vastaavalla tavalla kuin maanpäällä. Samoin kameran säätäminen ja käsittely oli melkoisen hankalaa ilmatäytteisen pollukan keskellä. Jokseensakin tarpeeton kapistus koko pussukka, mutta onneksi se sentään piti vettä.

Kuva-asetuksia veden pinnalla säädellessä kuulin yhtäkkiä takaani oudon molskahduksen ja kun ketään muita ei pitänyt lähelläni olla, niin käännyin hieman säikähtäneeä ympäri. Hämmästyksekseni aivan käsieni ulottuvilla eli reilun metrin päässä edessäni oli veden pinnalla merikilpikonna, joka oli tullut pohjasta haukkaamaan happea. Itselläni meinasi hengittäminen unohtua kokonaan ja taisin siinä hieman suolavettäkin hörpätä, sillä sen verran huimalta tuo otus edessäni näytti. Järkytyksestä toivuttuani yritin ottaa otuksesta kuvan pinnassa, mutta ihan viimeisen päälle tarkkaa kuvaa en siitä tuossa hässäkässä ja uudella oudolla kamerapussukalla saanut. Mutta ohessa siis näpsy yllättävästä kohtaamisesta merenelävän kanssa.

Kilpikonna veteli muutaman hengenvedon happea ja lähti sitten sukeltamaan alas merenpohjaan. Seurasin pitkän aikaa sen menoa alas ja katselin lähes lumoutuneena, kun se noukki nokallansa pohjasta jotain syötävää.  Sen ruokaillessa pohjasta irtosi myös jotain nöyhtää, joka tuntui kelpaavan myös kaloille, koska ne varovasti pyörivät ruokailevan kilpikonnan ympärillä välillä jotain suihinsa napaten.

Aikani kilpikonnaa ihasteltuani päätin palata hotellihuoneeseen, missä tietysti iloisena kerroin Jaanalle kokemuksestani. Paljoa ei tarvitse valehdella, jos kerron, että Jaana meinasi harmittaa ihan viimeisen päälle, kun hän tajusi, että oli jäänyt aamulla sänkyyn jatkamaan uniaan ja samalla nukkunut niin sanotusti onnensa ohi. Lohduttelin Jaanaa sillä, että ehkäpä me vielä pääsemme näkemään lisää noita jänniä otuksia seuraavilla snorklailukerroilla.

Iltapäivästä lounaan jälkeen kävimme uudestaan snorklaamassa omalla rannalla ja ohessa on videota tuolta reissulta. Enää ei kilpikonnia näkynyt, mutta paljon muuta värikästä ja kaunista katsottavaa meren pinnan alta jälleen löytyi. Tämän helpompaa ja takuuvarmempaa ei upeiden vedenalaisten maisemien ihailu ole koskaan ollut ainakaan millään aiemmin tekemällämme reissulla.



Illalla juuri ennen pimeän laskeutumista tuli saarelle sähkökatkos. Sehän tarkoittaa tietysti mm. nettiyhteyksien, ilmastoinnin ja jääkaappien toiminnan loppumista. Onneksi läppärin akussa riitti virtaa, sillä olimme tilanneet hotellihuoneeseemme hierojan, joten olipa mahtava nauttia liki täydellisessä pimeydessä hyvän oman rentouttavan musiikin soidessa perinteisestä indonesialaisesta hieronnasta. Jaana makoili vellottavana Celine Dionin suloäänien soidessa ja itse annoin Dream Teatherin toimia taustamusiikkina omalle hieronnalleni. Tyttö hieroi meitä molempia läppärin näytön valossa yhteensä kaksi tuntia, mikä tuntui todella taivaalliselta vesileikeissä kipeytyneissä lihaksissa.

Sähkötkin palasivat onneksi parin-kolmen tunnin katkon jälkeen takaisin, joten jääkaapissa olleet juomatkaan eivät ehtineet lämmetä aivan juomakelvottomiksi. Joten mikäpä on sen mukavampaa, kun purkaa päivän huimia tunnelmia hyvän hieronnan jälkeen parin kylmän juoman äärellä. Onneksi loma jatkuu ja saamme olla täällä paratiisissa vielä muutaman päivä ajan!

Ps. Huomasin juuri, että blogia ei ole voinut kommentoida ilman rekisteröitymistä. Nyt voi, kun laitoin täpän oikeaan kohtaan. Epähuomiossa oli jäänyt väärä asetus päälle.

Eli kommentit, kysymykset ja muu blogiin ja matkakohteeseen liittyvä jutustelu on ihan sallittua ja toivottavaakin. Vastaillaan, jos osataan ja ehditään... :)

Lomasuunnitelmiin muutoksia

Gili Trawangan, Lombok. Indonesia. +32 astetta. Lomafiilis 112%

Olipa mahtava nukuskella kunnolliset yöunet. Elimistö alkaa vihdoinkin olla mukautunut täkäläiseen aikavyöhykkeeseen, joten yöllä ei enää turhaan heräile, eikä päivälläkään iske kummallisia väsymyksen aaltoja. Vaan näinhän se on aina ennenkin mennyt. Juuri kun pääsee uuden aikavyöhykkeen rytmiin kiinni, niin on pikapuoliin lähdettävä takaisin kotimaahan ja taas sisäinen kello on sekaisin.

Herätys tosin oli tänä aamuna hieman normalia äänekkäämpi, koska Jaana ensimmäiseksi herättyään ja käveltyään pesuhuoneen puolelle äkkäsi lattialta monen sentin mittaisen torakan. Apuunhan siinä oli mentävä ja ei se ökkiäinen kauaa hengissä saanut olla, kun kuivaustelineen jalalla litistin sen hengiltä. Ikävä rutiseva äänihän tuommoisesta hengenotosta tulee, mutta ei nuo russakat tosiaankaan kovin kivoja otuksia ole lattioilla juoksentelemassa. Tosin täällä tropiikissa kun ollaan, niin mikään suuri yllätys ei ole moista viiksiniekkaa edes löytää, koska pesuhuoneemme katossa ja seinissä on lähes rotan mentäviä aukkoja. Laitoin oheen kuvan yöllisestä vieraastamme ja mittakaavan selventämiseksi lisäsin kuvaan tutun 10 sentin kolikon. Puoli otusta siis pelkkiä tuntosarvia.

Villa Almarikissa tarjoillaan aamupalaa yhteentoista saakka, joten päätimme ennen aamiaista käydä pienellä snorklauspulahduksella hotellin omassa rannassa. Ai tokkiinsa taas tuota homman mahtavuutta! Jos mahdollista, niin vesi oli aamusta jopa eilistä päivää vielä kirkkaampaa, joten korallit ja kalat näyttivät tosi upeilta. Kuvasin ja värkkäilin oheen pienen videonpätkän, josta saattaa saada edes hailakan käsityksen siitä, miltä tuolla veden alla näytti.



Aamiaisen jälkeen vuokrasimme hotellin respasta polkupyörät ja lähdimme polkemaan kohti Trawanganin satamaa. Olimme jo ensimmäisen päivän iltana päättäneet tehdä muutoksen lomasuunnitelmiin ja jäädä hieman pidemmäksi aikaa tänne Gilille. Niinpä pyöräilyretken aluksi etsimme satamasta pikavenefirman konttorin, jossa kävimme vaihtamassa paluuliput Balille paria päivää myöhäisemmiksi. Sen verran mahtavaa täällä on todellakin ollut, että olisi ollut tosi ahdistavaa, jos Gililtä olisi joutunut lähtemään jo parin päivän jälkeen takaisin Balille.

Nyt on siis paluu takaisin Balille vasta torstaina, joten saamme rauhassa katsella ja tutustua Giliin ja nauttia näistä upeista maisemista ilman turhaa kiirettä. Sanurille ehdimme shoppailemaan viimeiset tuliaiset vielä loppuviikostakin, joten nyt nautitaan tästä ainutlaatuisesta paikasta.

Iltapäivän ensimmäisinä kuumina tunteina pyöräilimme koko pääsaaren, Gili Trawanganin, ympäri. Yli kolmenkymmenen asteen helteessä se ei ollut mikään vaivaton ja kevyt homma, mutta joten kuten hengissä tuostakin selvittiin. Tavallista raskaammaksi hommasta teki pehmeä hiekkatie, joka kiertää saaren ympäri, sillä hyvin monessa paikassa polkeminen ei onnistunut ollenkaan, vaan pyörää oli talutettava. Juomaa kului litratokulla ja juomatäydennystä ostaessani, olisi minulle myyty mielellään myös marihuanaa, mutta kieltäydyin kohteliaasti moisesta virkistysmahdollisuudesta.

Laitan tähän oheen muutamia kuvia tuolta saarikierrokselta. Aika kuivaa ja kitukasvuista tuolla rannoilla pääasiassa on, joten laiduntavat vuohet joutuvat esimerkiksi etsimään ruokaansa puiden oksilta, koska maassa ei monin paikoin kasva juuri mitään. Mutta rannoille kelottuneet vanhat puut ovat kyllä aika mukavan näköisiä turkoosin meren edustalla. Komeaa maisemaa.

Takaisin hotellille pääsimme pyöräilyretkeltä juuri parhaimmikseen, sillä kovin paljon pidemmän ei lenkin olisi tarvinnut olla, jotta olisi tarvittu jo hevoskyytiä takaisin majoituspaikkaan. Onneksi raahauduimme takaisin hotellim uima-altaalle viimeisillä voimanrippeillä ja pääsimme vilvoittautumaan ihanan viileään veteen.

Iltapäivån lopuksi Jaana otti aurinkoa ja itse käpistelin päivän kuvasaalista ja videoita ihanan viileässä ilmastoidussa hotellihuoneessa. Olimme myös yhteydessä kotimaahan Skypen välityksellä, mikä onnistuu täältä yllättävän nopeiden ja toimivien nettiyhteyksien avulla hyvin jopa videon kanssa.

Illalla pimeyden laskeuduttua kuvasin vielä pari panoraamaan hotellialueelta. Enpä ole ennen yöpanoraamoja tehnytkään, mutta aika mukavasti nuo tuntuivat onnistuvan pidemmälläkin valotusajalla. Tässä siis panoraama kämppämme edestä ja toinen puutarhasta.

Huomiseksi olemme suunnitelleet veneretkeä toiselle Gilisaarelle, Menolle. Saarella pääsee kuulemma snorklailemaan merikilpikonnien sekaan, joten pakkohan sitä on käydä ihmettelemässä. Mutta noista jutuista ehkä lisää huomenna. Nyt unten maille. Ja mikäpä on nukahtaessa näin mahtavan lomapäivän ehtoona. Siispä hyvää yötä!