Enää ei ketuta laisinkaan

Candidasa, Bali. +27 astetta. Lomafiilis 98%

Torstaiaamuna heräilimme jo harmittavan aikaisin ennen kännykän herätyskelloon asetettua pakollista herätysaikaa. Aikaero meinaa jotenkin vetää vieläkin unirytmit sekaisin, joten yöllä ei tahdo saada kunnolla unta ja aamupäivällä tulee taas välillä melkoisia väsymyksen aaltoja ilmeisesti siksi, koska osa elimistöstä vielä jostakin syystä kuppelehtii kotimaan kellon tahdissa muka aamuyön parhaimmissa unihetkissä.

Yksi juttu jäi muuten eiliseltä illalta kertomatta. Illalla lähdin hotellihuoneesta vastaanottoon varaamaan Gilin pikavenekyytejä ja respan pojat olivat heti vailla etumaksua. Indonesian rupiat olivat kuitenkin päässeet hupenemaan lompakosta, joten jostakin olisi saatava nostettua tai vaihdettua paikallista valuutta. Hotellin vaihtokurssi on kuitenkin sen verran kehno, että päätin lähteä käymään kävelemällä Candidasan rannan keskivaiheilla sijaitsevassa rahanvaihtopisteessä, missä olisi huomattavasti parempi kurssi.

Eipä tullut yksin illan pimeyteen rynnätessä mieleen kertoa Jaanalle siitä, että lähdinkin pois hotellin alueelta, mutta eipä se sinänsä mikään ongelma ollutkaan. Mutta kun muutaman sata metriä käppäiltyäni vierelleni pysähtyin paikallisen miehen ajama skootteri ja kuski paljastui torstain kuljettajaksemme, Ketutiksi, niin olisihan sitä tietysti voinut hetken miettiä turvallisuusasioita. No, eipä hätää.

Ketut ihmetteli, minne olin yksin menossa pimeydessä ja kuultuaan minun etsivän rahanvaihtopaikkaa, tarjoutui hän heittämään minut tietämäänsä hyvää kurssia tarjoavaan toimistoon. Itsesuojeluvaisto oli ilmeisesti aikaeron myötä jäänyt jonnekin kotimaahan, sillä hetken päästä huomasin istuvani ilman kypärää Ketutin keulivan skootterin kyydissä pujottelemassa muun pimeydessä kiitävän liikenteen seassa.

Se saattaa olla aika rivon näköistä menoa, kun maksimissaan 60 kiloinen pikku aasialainen kyydittää yli 100 kiloista pohjoisen poikaa. Takapaksilla istuskellessa alkoikin sitten tulemaan mieleen ne huonoimmat mahdolliset vaihtoehdot, eli se ikävä optio, että mitä sitten, jos tapahtuisi vaikkapa kolari. Jaanalla ei olisi hajuakaan siitä, missä meikäläinen viilettelee ja muutenkin kolarin sattuessa ilman kypärää olisin aika heikoilla. Hieman alkoi siis keulivan mopon kyydissä istuminen hirvittämään.

Onneksi Ketut ajeli kuitenkin riittävän turvallisesti ja tuostakin seikkailusta selvittiin ihan vaan pienillä mielikuvituksen kehittämillä skenaarioilla. Tuurillahan ne isotkin laivat seilaa. Jaanakin vain hieman moitiskeli harkintakykyäni, mutta olihan tuo taas yksi kokemus muiden joukossa ajella balilaisessa sekopääliikenteessä. Onneksi kuitenkin vaan pelkääjän paikalla, sillä itse en suostuisi ajamaan täällä metriäkään yleensäkään millään ajoneuvolla. Itse ajaminen pelottaisi vielä enemmän! :)

Mutta sitten mopon keulimisista takaisin torstaiaamuun; Kävimme nauttimassa hotellin hintaan kuuluvan aamiaisen pikaisesti ennen kello kahdeksaa, jolloin Ketut oli luvannut tulla noutamaan meidät Ubudin retkelle. Koska hotellihuoneemme tallelokero on harmittavasti juuri sen verran liian pieni, ettei sinne saa mahdutettua läppäriä retken ajaksi turvaan, niin päätin viedä sen respaan talteen päivän ajaksi. Läppäriä viedessä sain seurata naapurimaamme Venäjän poikien uloskirjautumista hotellista. Sen verran olemme maailmalla naapurimaan äkkirikastuneisiin törmänneet, että heidän käytöksensä respassa ei taaskaan yllättänyt millään tavalla. Aamuvodkaa oli ilmeisesti nautittu tarpeeksi, koska paita oli päällä nurinniskoin. Hotellin hinnatkin olivat aivan väärin ja melkoisen röyhkeästi sekä isoäänisesti Venäjän pojat heiluttelivat jenkkidollarinivaskoitaan hintoja jälkikäteen tinkien. Joutivat lähteä muualle öykkäröimään!

Ubudin reissu oli kokonaisuudessaan melkoisen raskas, mutta myös mielenkiintoinen kokemus. Huonosti nukutun yön jälkeen olimme molemmat melko huonolla hapella liikkeellä, mutta onneksi ensimmäisessä pysähdyspaikassa meille esitetty balilainen jumaltarunäytelmä viimeistään sai olon virkustumaan. Katselimme kummissamme, kun näyttäviin asuihin sonnustautuneet ja värikkäästi meikatut esiintyjät tanssivat meille jotain ikivanhaan hindutaruun perustuvaa rakkausdraamaa hirviöineen ja kaunottarineen.

Barong-tanssinäytelmää säestävä balilainen musiikki, jota liki parikymmenmiehinen orkesteri esitti ei kyllä saanut meistä uusia faneja, sillä sen verran monotoonista ja suoraansanottuna turruttavan tylsää moinen musiikki mielestämme oli. Mutta olipahan kieltämättä eksoottista katsoa näyttävien hahmojen koomista koikkelehtimista pitkin ja poikin temppelin lavaa.

Balilaisen tanssi- ja soitinesityksen jälkeen ajelimme muutamien turistirysien kautta kohti Ubudin kaupunkia. Pysähdellessä kävimme seuraamassa mm. hopeakorujen valmistusta, perinteisten balilaisten kankaiden kudontaa ja maalausta sekä taidemaalareiden työskentelyä. Joka pysähdyspaikalla oli tietysti tarjolla kaikenlaista teemaan liittyvää myytävää, mutta hinnat ainakin noin yhtäkkiä tuntuivat meistä aika korkeilta. Toki jotain pientä tarttui mukaan ihan jo jouluakin ajatellen, mutta esimerkiksi käsintehdyt balilaiset hopeakorut olivat mielestämme aivan turhan tyyriitä.

Lounaaksi söimme kauniista riisiviljelysmaisemasta nautiskellen ankkaa riisillä. Hyvää oli ja kun tarjosimme myös Ketutille annoksen Grispy Duckia, niin ilmiselvästi miehen lievä harmitus laski kuin silmissä. Ketutin ketutuksen syynä oli ilmeisesti se, että emme olleet buukanneet Gilin laivamatkoja hänen kauttansa, vaikka hän yritti jatkuvasti muistuttaa, että hänen tarjouksensa olisi parempi, kuin hotellilta saamamme. No, eipä vaan ollut. Onneksi mies pääsi hyvän ruoan avulla yli murheistaan ja retkemme jatkui virkeämpänä kohti Balin kuuluisia riisiterasseja.

Harmittavasti riisiterassien sato oli jo korjattu vastikään, joten näkymä ei ollut ihan paras mahdollinen. Mutta kyllähän tuossa maisemassa silti silmä lepäsi jokseensakin paremmin, kuin esimerkiksi jossain Rantsilan loputtoman kitukasvuisen pajukon kohdalla, joita niitäkin on jo tähän ikään tullut tuijoteltua ihan liiaksikin asti.

Ketutilta kuulimme myös yhden mielenkiintoisen väitteen, jonka paikkansapitävyyttä en tosin voi varmistaa. Mies nimittäin väitti, että Indonesian hallitus on Aasian maiden täällä parhaillaan pidettävän suuren konferenssin takia hankkinut Balille jonkilaiset avaruusajan ihmevehkeet, joilla tähän vuodenaikaan normaalisti kuuluvat sadepilvet on karkoitettu pois muutaman seuraavan päivän ajaksi. Sehän sopii kyllä meille, sillä jos Barack Obama saa nauttia aurinkoisesta Balista, niin siinä sivussa ei varmaan haittaa, jos pari suomalaista kaukomatkaajaakin nauttii vuoden aikaan nähden poikkeusellisen vähäsateisesta lomasta Balilla :D

Olimme Ubudin reissulta takaisin hotellilla iltapäivällä noin kello neljän aikaan. Jaana painui samantien varaamaan hotellin kylpylästä balilaisen 90 minuutin hieronnan, jonka oli jo eilen kokenut hyväksi. Itse otin pikkupäiväunet ennen valokuvien käsittelyä.

Illalla kävimme vielä kävelemässä pitkin Candidasan kylänraittia ja vaihtamassa lisää rahaa. Käypäinen euron kurssi Candidasassa vaikuttaisi olevan tällä hetkellä 12.100 indonesian rupiaa, mutta verrattuna muihin saaren osiin sen hyvyydestä ei minulla ole pienintäkään hajua. Joka tapauksessa se on parempi kuin hotellilla (11.500) tai Suomessa Forexilla lähtiessä oli.

Mutta nyt on aika painua pehkuihin. Tai totta puhuen voisi vielä napata parit rommitotit aaltojen jylyjä ääniä kuunnellen. Ketut tosin yritti päivällä ehdotella kaupassa meille paikallista riisiviinapulloa rommipullon tilalle, mutta jotenkin tuo Karibian eliksiiri maistuu pehmeämmältä ja laskeutuu kurkusta alas huomattavasti sulavammin.

Hyvää yötä Candidasasta!