tiistai 15. marraskuuta 2011

Nyt on hyvä

Candidasa, Bali. +27 astetta. Lomafiilis 93%

On se vaan niin. Sitä kun lähtee tarpeeksi kauas normaalikuvioista, niin asiat alkavat loksahtelemaan oikeisiin mittasuhteisiinsa. Arki, niin paljon, kun sitä tarvitaankin, on vain jonkinlainen tekosyy ja mahdollistaja niille harvoille ja herkullisille hetkille, mitkä tarjovat elämään sellaisia kokemuksia, jotka kantavat jopa yli heikkojenkin ajanjaksojen.

Matkanteon saavuttaessa sopivan mielentilan olennaisuudet nostavat arvoaan ja tyhjänpäiväiset huolet unohtuvat ja jäävät jonnekin kauas taakse kotimaan viimoihin ja tuiskuihin.

Singaporekin oli vain välilaskupaikka matkalla kohti loman varsinaista kohdetta Balia. Eipä silti, olihan meillä ihan viraabeli tarkoituskin viettää yksi yö Singaporessa. Kävimme nimittäin aamulla nappaamassa kaupungin keskustasta mukaan yhden optiikan eräästä Singaporelaisesta kameraliikkeestä.

Itselläni oli nimittäin jo kauan himottanut laajentaa lisää kuvaamisen horisonttia. Laajakulmakuume oli pahasti iskenyt miehen sydämeen. 12 mm ei tuntunut riittävän mihinkään. Niinpä reissun merkeissä oli pakko käydä nappaamassa mukaan markkinoiden ainoa 8 mm laajakulmaan kykenevä normaalipiirtoinen objektiivi. Vaan jopa alkoi lyyti kirjoittamaan. Nyt ollaankin erittäin laajalla kuvalla liikkeellä.


Joten tässä muutama kuva Candidasan hotellistamme uudella optiikalla otettuna. Huomenna kunnon valossa juttua lisää. Loma on vasta lähtökuopisssaan, joten antaa fiilisten nousta omaan tahtiinsa.

Ehkä yksi Bintang-olut vielä. Rouva jo koisii, mutta pitäähän paikallisesta oluesta jonkinlainen mielipide luoda, ennenkuin alkaa arvosanoja antamaan.
Ei hassumpaa sinänsä. Hillitön lukaalihan tämä on. Jospa tähän nyt vielä yömyssyt päälle, lomallahan sentään ollaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti