Gili Trawangan, Lombok. Indonesia. +33 astetta. Lomafiilis 201%
Vaikka olin itse täysin varma, etteivät lomafiilikset voisi millään nousta korkeammalle kilpikonnan kanssa tapahtuneesta eilisestä satunnaisesta kohtaamisesta, niin nyt täytyy kyllä yhtyä Johnny Liebkindin joskus vuosikymmeniä sitten tunnetuksi tekemän iskelmän sanoihin: "Voiko ihanammin aamun enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää?"
Tiistaiaamuna nimittäin jostain kumman syystä Jaanalla ei nukuttanut enää yhtään, vaan päinvastoin hän oli kovaa vauhtia menossa snorklaamaan jo hyvissä ajoin ennen aamupalaa. Olisiko jäänyt hieman kaivertamaan se, ettei hän eilen ollut lähtenyt aamupäivän snorklaukselle kanssani tunnetuin seurauksin? Olisiko ilmassa ollut pientä kilpikonnakateutta tai suorastaan turtlemaniaa? :)
Onneksi tästä hotellilta on todella helppoa käydä pulahtamassa meressä, joten lähdin mielelläni seuraksi aamun virkistävälle snorklaussessiolle ennen kuin menisimme aamiaista nauttimaan. Ensin oli toki laitettava aurinkorasvaa kunnolla, sillä parin päivän snorklausten jäljiltä meidän molempien keholla oli täydellisen toispuoleinen punotus tai optimistisesti ajateltuna alkava rusketus tietyissä kohdissa: käsivarret, säärien takaosat, niska ja Jaanalla myös hartia punottivat lupaavasti muun vartalon ollessa vielä tyypillisessä kalkkilaivan kapteenin värikuosissa. Eli ne vartalon osat, jotka snorklatessa olivat suojaamattomana kohti taivasta, olivat saaneet osansa päiväntasaajan läheisyyden hehkuvasta auringonpaisteesta, mutta pohjaa kohti olevat osat olivat liki kotimaisessa sävyssä.
Mereen päästyämme uimme jälleen muutaman kymmenen metrin matkan koralliriutan reunalle. Tai korallithan alkavat tässä rannalla käytännössä aivan 20 metrin päästä rannasta, mutta vesi on kuitenkin hieman kirkkaampaa ja paljon syvempää tuolla vähän kauempana rannasta ja samalla kalatkin isompia ja värikkäämpiä. Jaanalla oli ihan selkeästi määrätietoinen tavoite löytää jostakin se eilen näkemäni kilpikonna, joten minun oli näytettävä hänelle kädestä pitäen sama paikka missä edellisen päivän kohtaaminen luontokappaleen kanssa oli tapahtunut. Kuvasin samalla merenalaista elämää jälleen videolle sukelluspussukassa olevalla Casion pikkupokkarilla, mutta harmikseni olin unohtanut ladata laitteen akun edellisen yön aikana, joten kamera alkoi vilkuttamaan tyhjän akun punaista varoitusvaloa lähes heti kuvaamisen aloitettuani. Niinpä päätin sammuttaa kameran, jotta virtaa hyvällä tuurilla olisi vielä jäljellä, jos sattuisimme törmäämään vaikkapa kilpikonnaan uudelleen.
Siinä me sitten käsi kädessä aikamme snorklailimme koralliriutan reunaa seuraten ja joku oudompi olisi voinut kuvitella, että kilpikonnapakkomielteen sijaan olisimme olleet kahdenkeskisellä romanttisella troopisella uintiretkellä lähes Blue Lagoon -leffan tyyliin. Kilpikonnaa ei kuitenkaan näkynyt missään, joten päätimme lähteä uimaan riuttaa toiseen suuntaan kuin aiemmin. Suunnan vaihtaminen olikin ilmeisen oikea valinta, sillä hetken päästä huomasin jonkin isomman hahmon pohjassa vähän kauempana rannan suunnassa ja niinpä potkimme räpylöillä itsemme lähemmäksi.
Lähemmäksi päästyämme ei riemulla ollut rajoja, sillä pohjassa möllötti jopa eilistä suurempi kilpikonna pohjan kasvustoa syöden. Se tempoili voimakkain päänliikkein merenpohjasta irti jotain syötäväksi kelpaavaa ja aikansa ruokailtuaan lähti nousemaan pintaan hengittämään. Onneksi kamerassa oli vielä virtaa vähän jäljellä, joten sain ikuistettua nuo huimat hetket myös videolle. Olipa upeaa seurata eläimen nousua pohjasta pintaan ja katsella ilmakuplien pulpahtelua sen jälleen sukeltaessa syvyyksiin. Tuossa kohti rantaa on melko matalaa, joten saatoimme helposti nähdä otuksen vain pari metriä alapuolellamme koralliriutan pohjassa. Jaana seurasi myös lumoutuneena kilpikonnan liikkeitä ja ui sen rinnalla otuksen noustessa pintaan hengittämään. Toisen pinnassa käynnin jälkeen kilpikonna lähti uimaan rannan myötäisesti kohti pohjoista ja kun seurasimme sen menoa, niin suureksi yllätykseksemme se saapui kohtaan, missä vastaan ui toinen pienempi kilpikonna. Kilpikonnat pyörivät hetken ympyrää toistensa ympäri kuin tervehtiäkseen toisiaan, mutta sitten isompi jatkoi matkaansa kohti pohjoista.
Huomasin kyllä helposti, että nyt Jaana oli saanut aamu-uinnilta, mitä oli tullut hakemaankin. Onhan se kösittämättömän upeaa seurata aivan oman nenän edessä, kuinka villi merenelävä liikkuu, ruokailee ja elää luonnollisesti omassa elementissään. Hieman toki jännitti mennä kameran kanssa kovin lähelle otusta, joten kyllä tuollainen vähintäänkin metrin-parin turvaväli tuli ihan kunnioituksestakin automaattisesti pidettyä. Lopulta aika uupuneina meidän oli luovutettava ja lähdettävä kohti rantaa, sillä aamiainenkin oli syömättä ja energiatasot alhaalla hurjan räpylöinnin jäljiltä. Alla pikku video, jonka koostin aamun turtlemanian kourissa.
Aamiaispöytään istahtikin sitten kaksi nälkäistä, mutta onnellista ihmistä. Aamun kilpikonnien kohtaamisesta riitti hurjasti keskusteltavaa ja tuntemuksia jaettavaksi. Aamupalan syötyämme olimme sekä ruumiillisesti että henkisesti niin väsyneitä, että päätimme ottaa päiväunet. Päivän kuumimmat tunnit olivat kuitenkin edessä puolen päivän tienoilla, joten teimme päätöksen lähteä vasta iltapäivästä katselemaan Trawanganin sataman lähelle keskustan menoa.
Iltapäivällä otimme hotellin edestä hevoskärrykyydin keskustaan. Muutaman minuutin kyyti Menon-puoleisella rannalla maksaa 50 000 rupiaa eli noin neljä euroa, mutta kun vettä tuntui hieman ripsivän, niin päätimme kokeilla, miltä paikallisen taksin kyydissä olo maistuu. Hieman pomppivaahan meno hevoskärryissä kuoppaisella kärrypolulla taas oli, mutta tulipahan tuokin jälleen testattua. Polkupyörät tuntuvat kuitenkin olevan saaren yleisin kulkuneuvo, joten suosittelen kyllä sellaisen vuokraamista, jos tuolla aikoo enemmän liikkua tai muuten viettää pidempään aikaansa.
Keskustassa, jos tuota tienvarren seutua nyt sellaiseksi voi kutsua, meininki on paljon hotellimme seutua rauhattomampaa. Saaren baarit, elokuvateatterit ja muut menomestat ovat keskittyneet satamalaiturin läheisyyteen. Katuvarren ravintoloiden kylteissä mainostetaan hyvin näkyvästi Magic Mushrooms -juomia, joiden luvataan nostavan nauttijansa jollekin käsittämättömälle nirvanan tasolle. Meille kyllä on riittänyt tälläkin reissulla varsin hyvin pelkkä olut sekä rommi, joiden voimalla tarvittavat hallusinaatiot on saavutettu ilman paikallisista kärpässienistä lioteltuja päätä sekoittavia litkuja. Kyllä siinä saattaisi huumori olla vähissä, kun havahtuisi indonesialaiselta hullujenhuoneelta huonojen hallusinaatioiden jälkeen moisia mehuja nautittuaan! :O
Kävelimme hitaasti tuolta vilkkaammalta reppumatkailijoiden suosimalta alueelta kohti oman hotellimme rauhallisempaa seutua. Sadekuurokin meni nopeasti ohi, joten illan hiljalleen tummetessa jäimme suunnittelemaan päivällisen nauttimista. Ruoka tuntuu olevan täällä Trawanganilla jonkin verran Balia kalliimpaa, mutta toisaalta se on ihan ymmärrettävää, sillä onhan liki kaikki raaka-aineet tuotava tänne veneillä, koska pienellä saarella tuskin on paljon omaa ruokatuotantoa. Noin hatusta heittämällä päivällisen hinnaksi kahdelle hengelle on tullut parin-kolmen oluen höystämänä noin 200 000-250 000 rupiaa, mikä lienee jossain 16-20 euron tietämissä. Tuohon hintaan toki saa sitten syödä vaikkapa mehukasta naudanpihviä, joten ei moista summaa kotimaan hintoihin verrattaessa voi kovin kalliina pitää.
Baliin verrattuna on täällä Gilillä ainakin yksi korvinkuultava ja helposti huomattava ero. Balilla kun ollaan hindulaisessa kultturissa, niin ympäröivästä äänimaisemasta puuttuu kokonaan muslimien minareeteista kuuluvat rukouskutsut. Gilillä taas ainakin useimmille suomalaisille vähintäänkin televisiosta tuttu vaikertava rukouskutsu kuuluu ympärivuorokautiseen rytmiin. On aika jännä tunne istua Gilin rantabaarissa kansainvälisen hittimusiikin soidessa, kun jostain läheisyydestä alkaa kuulumaan korkealla äänellä vaikerrettu minareetin iltarukous. Melkoinen kulttuurien välisen kohtaamisen kakofonia, joka luo yön pimeyteen oman epätodellisen ilmapiirinsä.
Illalla varasimme netin kautta seuraavan hotellimme Sanurille. Paluu Balille on torstai-aamuna, joten vielä saamme nauttia pari yötä Gilin tunnelmista. Saattaa muuten hyvinkin olla, että emme kehtaakaan lähteä naapurisaarelle Menolle. Ainakaan kilpikonnien takia sinne ei siis tarvitse lähteä, koska niitä on nyt nähty jo ihan ilman, että tarvitsee mennä niiden suojelualueelle. Jospa sitä vaikka jollakin toisella reissulla sitten ehtisi Menolle ja Airille? Ja Lombok olisi kuulemma myös vierailun arvoinen. Komodosta puhumattakaan. Pitäisikö siis alkaa suunnitelemaan Lombokin ja Komodon reissua. Kannattaisiko turtlemaniasta parannuttua sairastua varaanikuumeeseen? :)
PS. Kommentointi toimii nyt ihan anonyyminä, eikä vaadi rekisteröitymistä mihinkään, joten foorumi on vapaa. Haukut ja kehut, väärien tietojen oikaisut ja vaikkapa hyvät vinkit loppuloman osalle Balille ovat aina tervetulleita. Huomenna meillä on paluu Balille Sanurin rannalle, joten jos jollakin on sinne hyviä ideoita, niin vink, vink...
Tiistaiaamuna nimittäin jostain kumman syystä Jaanalla ei nukuttanut enää yhtään, vaan päinvastoin hän oli kovaa vauhtia menossa snorklaamaan jo hyvissä ajoin ennen aamupalaa. Olisiko jäänyt hieman kaivertamaan se, ettei hän eilen ollut lähtenyt aamupäivän snorklaukselle kanssani tunnetuin seurauksin? Olisiko ilmassa ollut pientä kilpikonnakateutta tai suorastaan turtlemaniaa? :)
Onneksi tästä hotellilta on todella helppoa käydä pulahtamassa meressä, joten lähdin mielelläni seuraksi aamun virkistävälle snorklaussessiolle ennen kuin menisimme aamiaista nauttimaan. Ensin oli toki laitettava aurinkorasvaa kunnolla, sillä parin päivän snorklausten jäljiltä meidän molempien keholla oli täydellisen toispuoleinen punotus tai optimistisesti ajateltuna alkava rusketus tietyissä kohdissa: käsivarret, säärien takaosat, niska ja Jaanalla myös hartia punottivat lupaavasti muun vartalon ollessa vielä tyypillisessä kalkkilaivan kapteenin värikuosissa. Eli ne vartalon osat, jotka snorklatessa olivat suojaamattomana kohti taivasta, olivat saaneet osansa päiväntasaajan läheisyyden hehkuvasta auringonpaisteesta, mutta pohjaa kohti olevat osat olivat liki kotimaisessa sävyssä.
Mereen päästyämme uimme jälleen muutaman kymmenen metrin matkan koralliriutan reunalle. Tai korallithan alkavat tässä rannalla käytännössä aivan 20 metrin päästä rannasta, mutta vesi on kuitenkin hieman kirkkaampaa ja paljon syvempää tuolla vähän kauempana rannasta ja samalla kalatkin isompia ja värikkäämpiä. Jaanalla oli ihan selkeästi määrätietoinen tavoite löytää jostakin se eilen näkemäni kilpikonna, joten minun oli näytettävä hänelle kädestä pitäen sama paikka missä edellisen päivän kohtaaminen luontokappaleen kanssa oli tapahtunut. Kuvasin samalla merenalaista elämää jälleen videolle sukelluspussukassa olevalla Casion pikkupokkarilla, mutta harmikseni olin unohtanut ladata laitteen akun edellisen yön aikana, joten kamera alkoi vilkuttamaan tyhjän akun punaista varoitusvaloa lähes heti kuvaamisen aloitettuani. Niinpä päätin sammuttaa kameran, jotta virtaa hyvällä tuurilla olisi vielä jäljellä, jos sattuisimme törmäämään vaikkapa kilpikonnaan uudelleen.
Huomasin kyllä helposti, että nyt Jaana oli saanut aamu-uinnilta, mitä oli tullut hakemaankin. Onhan se kösittämättömän upeaa seurata aivan oman nenän edessä, kuinka villi merenelävä liikkuu, ruokailee ja elää luonnollisesti omassa elementissään. Hieman toki jännitti mennä kameran kanssa kovin lähelle otusta, joten kyllä tuollainen vähintäänkin metrin-parin turvaväli tuli ihan kunnioituksestakin automaattisesti pidettyä. Lopulta aika uupuneina meidän oli luovutettava ja lähdettävä kohti rantaa, sillä aamiainenkin oli syömättä ja energiatasot alhaalla hurjan räpylöinnin jäljiltä. Alla pikku video, jonka koostin aamun turtlemanian kourissa.
Aamiaispöytään istahtikin sitten kaksi nälkäistä, mutta onnellista ihmistä. Aamun kilpikonnien kohtaamisesta riitti hurjasti keskusteltavaa ja tuntemuksia jaettavaksi. Aamupalan syötyämme olimme sekä ruumiillisesti että henkisesti niin väsyneitä, että päätimme ottaa päiväunet. Päivän kuumimmat tunnit olivat kuitenkin edessä puolen päivän tienoilla, joten teimme päätöksen lähteä vasta iltapäivästä katselemaan Trawanganin sataman lähelle keskustan menoa.
Iltapäivällä otimme hotellin edestä hevoskärrykyydin keskustaan. Muutaman minuutin kyyti Menon-puoleisella rannalla maksaa 50 000 rupiaa eli noin neljä euroa, mutta kun vettä tuntui hieman ripsivän, niin päätimme kokeilla, miltä paikallisen taksin kyydissä olo maistuu. Hieman pomppivaahan meno hevoskärryissä kuoppaisella kärrypolulla taas oli, mutta tulipahan tuokin jälleen testattua. Polkupyörät tuntuvat kuitenkin olevan saaren yleisin kulkuneuvo, joten suosittelen kyllä sellaisen vuokraamista, jos tuolla aikoo enemmän liikkua tai muuten viettää pidempään aikaansa.
Keskustassa, jos tuota tienvarren seutua nyt sellaiseksi voi kutsua, meininki on paljon hotellimme seutua rauhattomampaa. Saaren baarit, elokuvateatterit ja muut menomestat ovat keskittyneet satamalaiturin läheisyyteen. Katuvarren ravintoloiden kylteissä mainostetaan hyvin näkyvästi Magic Mushrooms -juomia, joiden luvataan nostavan nauttijansa jollekin käsittämättömälle nirvanan tasolle. Meille kyllä on riittänyt tälläkin reissulla varsin hyvin pelkkä olut sekä rommi, joiden voimalla tarvittavat hallusinaatiot on saavutettu ilman paikallisista kärpässienistä lioteltuja päätä sekoittavia litkuja. Kyllä siinä saattaisi huumori olla vähissä, kun havahtuisi indonesialaiselta hullujenhuoneelta huonojen hallusinaatioiden jälkeen moisia mehuja nautittuaan! :O
Kävelimme hitaasti tuolta vilkkaammalta reppumatkailijoiden suosimalta alueelta kohti oman hotellimme rauhallisempaa seutua. Sadekuurokin meni nopeasti ohi, joten illan hiljalleen tummetessa jäimme suunnittelemaan päivällisen nauttimista. Ruoka tuntuu olevan täällä Trawanganilla jonkin verran Balia kalliimpaa, mutta toisaalta se on ihan ymmärrettävää, sillä onhan liki kaikki raaka-aineet tuotava tänne veneillä, koska pienellä saarella tuskin on paljon omaa ruokatuotantoa. Noin hatusta heittämällä päivällisen hinnaksi kahdelle hengelle on tullut parin-kolmen oluen höystämänä noin 200 000-250 000 rupiaa, mikä lienee jossain 16-20 euron tietämissä. Tuohon hintaan toki saa sitten syödä vaikkapa mehukasta naudanpihviä, joten ei moista summaa kotimaan hintoihin verrattaessa voi kovin kalliina pitää.
PS. Kommentointi toimii nyt ihan anonyyminä, eikä vaadi rekisteröitymistä mihinkään, joten foorumi on vapaa. Haukut ja kehut, väärien tietojen oikaisut ja vaikkapa hyvät vinkit loppuloman osalle Balille ovat aina tervetulleita. Huomenna meillä on paluu Balille Sanurin rannalle, joten jos jollakin on sinne hyviä ideoita, niin vink, vink...
Mukavaa luettavaa tämä blogi :)
VastaaPoistaEi sinne Gili Menolle kannata edes mennä, paremmin ja helpoimmin kilppareita löytyy Trawanganin edustalta. Itse pääsen taas näihin maisemiin kuukauden päästä.
Aivan mahtava reissu teillä! Matkakuume senkun nousee, lähtö parin vkon päästä, Singapore -Pohjois-Bali - Sanur ja bloginne sen vahvisti; Gileille! Enempää siellä ei ainakaan voi sataa, täällä 5. pvä vettä putkeen!
VastaaPoistaKiitos upeista kuvista myös! Toivottavasti kaikki sujuu hienosti loman loppuun asti!
Sadekausi Balilla ei ainakaan paikallisten mukaan ole vielä päässyt kunnolla edes alkuun ja eipä ainakaan meidän reissuamme ole parina iltapäivänä sattuneet lyhyet sadekuurot haitanneet laisinkaan. Aiemmilla reissuilla muissa Aasian maissa on vettä satanut useammin, vaikka ei varsinainen sadekausi ole ollutkaan, mutta eipä nuo kuurot ole sielläkään häirinneet. Tropiikissa on yleensä kuumaa ja kosteaa. Siksihän tänne tullaan! :) Onnea matkaan! Meillä alkaa huomenna jo matka kotiin päin.
VastaaPoistaHyvä, että löysin blogisi. Lähtö 4.1 Singaporen kautta Balille ja todellakin ollaan Gilillä useampi yö, kiitos vinkistä!
VastaaPoistap.s. aivan mahtavat videot, ihan tulee kanan lihalle :)
Susanna, Jyväskylä