Pikku pala paratiisia

Gili Trawangan, Lombok. +29 astetta. Lomafiilis 111%

Aikaisin lauantai-aamuna hyvästelimme Candidasan ja ajelimme pikavenefirman hoitaman kuljettajan kyydissä lyhyen, noin 20 minuutin ajomatkan Badang Bain satamaan, mistä Lombokille ja Gilille menevät pikaveneet ja myös hitaammat lautat liikennöivät. Lyhyen odottelun jälkeen nousimme satamassa pikaveneeseen, joka lähti neljän 250 hevosvoimaisen moottorin voimalla kiidättämään meitä lähellä Lombokia sijaitseville Gili-saarille. Matka sujui nopeasti miltei tyynellä merellä ja kävimme vahingossa myös Lombokin saaren rannassa, koska veneen kapteenilla oli sellainen virheellinen käsitys, että joku kyydissä matkustavista olisi tahtonut jäädä sinne. Onneksi tuolla mutkitellessa ei mennyt aikaa sen enempää hukkaan, joten hyvän kelin takia olimme jopa ennen aikataulua perillä myös Gilillä.

Nyt sitä sitten ollaan vihdoinkin täällä Gilisaarilla. Gilihän ei lomakohteena varsinaisesti ole kovin kuuluisa ainakaan Suomessa, johtuen tietysti osittain ainakin siitä, ettei tänne järjestetä meiltä päin valmismatkoja. Toki reppumatkaajille tämä paikka on jo vanha tuttu, mutta onneksi tänne nuorten reppureissajien sekaan sopii mukavasti myös tällaiset vähän laadukkaampaa majoitusta kaipaavat matkailijat. Tässä iässä kun ei enää kehtaa kaikissa kuppaisimmissa reppumatkailijoiden suosimissa luukuissa kortteerata.

Majoituspaikkanamme Gili-saarilla on pääsaari, Gili Trawangan. Kyllä kannatti tulla, sillä lomafiilikset ovat nyt huipussaan. Jo lyhyen puolikkaan päivän Trawanganilla oltuamme tiedämme, että tästä tunnelmasta taitaa olla ainakin tällä reissulla melkoisen vaiketa enää pistää paremmaksi


Saarelle veneestä hypättyämme vastaan tuli heti mukava, rento ilmapiiri, jota jotkut kutsuvat termillä "laid back". Takakeno on ehkä vähän huono suomennos, mutta menköön nyt tämän kerran. Rentoa, mukavaa, rauhallista ja kiireetöntä. Hyvän ja palauttavan loman peruselementtejä on selkeästi täällä tarjolla roppakaupalla.

Ei autoja, ei mopoja tai muitakaan moottorikäyttöisiä ajoneuvoja koko saarella. Satamastakin ajelimme hevoskärryillä hotellille. Hevosraukka tosin oli nousta ilmaan vetoaisoistaan, kun kuski nosti ensin laukkumme kyytiin ja sitten vielä sijoitti meidät yksiakselisen vankkurin painopisteen takapuolelle, jolloin vipuvarsi nostatti kaakkirukkaa kohti taivasta. Onneksi siitä jotenkin selvittiin noin kilomerin matka hotellille. Toivottavasti hevoselle ei jäänyt pahempia traumoja tanakoita suomalaisia kohtaan!

Kämppänämme on täällä hieno neljän tähden bungalowin puolikas. Huoneisto sijaitsee Villa Almarikissä, josta matkaa rannalle on ainoastaan noin 100 metriä. Vesirajasta taas on vain muutama kymmenen metriä koralliriutalle, missä kirkkaan turkooseissa vesissä upeiden korallien lomassa näkyy sadoittain kaikenkokoisia upeissa väreissä loistavia kaloja. Johan alkoi Lyyti kirjoittelemaan snorklauksen merkeissäkin, kun melkein jo säikähdimme, ettei tällä reissulla päästä ollenkaan kunnolla maskien ja räpylöiden kanssa melskaamaan. Kävimmekin heti iltapäivällä testaamassa snorklaamista tuossa omassa rannassa ja se on kyllä ns. "aammenen varma assii", että tuolla tullaan läträämään useamman kerran päivässä, kun nyt kerran tänne saakka ollaan päästy! Laitan vaikkapa huomenna tuolta kuvaamaani videota näkyville, niin pääsette muutkin nauttimaan upeista vedenalaisista näkymistä.

Muutenkin olemme todella tyytyväisiä hotellivalintaamme. Villa Almarikin uima-allasalue on viihtyisä, hotellissa on ravintola, joka tarjoaa maukasta italialaista ruokaa, josta tarjonnasta olemme pastat ja pizzat jo ehtineet testata. Ilmaiset hieronnatkin kuuluivat hintaan, mutta toki seuraavista kerroista joutuu maksamaan. Kätevää kuitenkin, että hieroja tulee omaan huoneeseen tekemään hieronnan. Eipähän tarvitse hoidon jälkeen öljyisenä laukkoa pitkin kyliä, vaan voi mennä suihkuun suoraan omaan kylpyhuoneeseen. Almarikin bungaloweissa onkin muuten melkoisen jännä kylpyhuone. Vessanpöntöllä torttua vääntäessään voi katsella omaan pikku viidakkopuutarhaan ja taivaskin on avoinna, jos suihkussa käydessään haluaa tuijotella esimerkiksi tähtiä.

Mutta nyt on pakko lopetella tältä päivältä. Nukuttaa ihan vietävästi. Laitan tähän kuitenkin muutaman kuvan ensimmäiseltä Gilin päivältä. Huomenna aiomme vuokrata polkupyörät ja lähteä kiertämään saarta. Aamulla ennen pyöräilyä tosin voisi käydä hetken aikaa snorklaamassa tuossa kotirannassa, kun se niin helposti ja kätevästi onnistuu. Ihan kuin akvaariossa polskisi. Tulee ihan paratiisimainen olo, mutta kukapa ei haluaisi nauttia tästä omaa pikku palaansa? :)

Huuhtelun ja linkouksen jälkeen

Candidasa, Bali. +29 astetta. Lomafiilis 100%

Se on taas moikat täältä jumalten saarelta. Perjantaiaamuna oli harvinaisen helppoa herätä edellisiin päiviin verrattuna, sillä nyt takana oli meillä molemmilla hyvin nukuttu yö. Liekö elimistö vihdoinkin alkanut tottumaan aikaeroon, mutta jotakin on tapahtunut, koska emme enää heräile keskellä yötä ihmettelemään unetonta oloa.

Bali Palms resortin aamiainen alkoi jo kolmantenä päivänä tuntua hieman tylsältä, mutta kävimme kuitenkin nauttimassa pöperöt naamaan, kun ne kerran hintaan kuuluivat. Perjantain ohjelmaksi olimme sopineet edellisenä päivä Ketutin kanssa autoreissun Candidasan pohjoispuolella sijaitsevaan Ujungin vesipalatsiin sekä läheiselle White Sand Beachille, jota olen kovasti kuullut kehuttavan kokeneempien Balin matkaajien toimesta.

Kello kymmenen aikaan tuttu auto kurvasi jälleen hotellin pihaan ja lähdimme ajelemaan Balin itärannikkoa pitkin pohjoisen suuntaan. Noin puolen tunnin ajomatkan jälkeen olimmekin jo Ujungin kylässä, missä sijaitsee entisten Balin kuninkaiden vedenpäälle rakennettu palatsialue. Jo alueelle saavuttaessa ihailimme isoon ääneen upeata näkymää, sillä sen verran komealta paikka näytti. Oheisista kuvista varmaan saa parhaiten käsityksen palatsialueen loistosta ja erikoisesta vehreydestä sekä kauneudesta, mutta kyllä tuolla on Balin entisen kuninkaan kelvannut useiden vaimojensa kanssa kirmailla huvimajoista ja palatseista toiseen.

Kuvasin paikalta myös panoraaman, joten sen katsomalla pääsette parhaiten keskelle vesipalatsialueen näkymää. Aikamme hehkuvassa aamupäivän auringonpaisteessa talsittuamme ja paikan kauneutta ihailtuamme olimmekin valmiita lyhyelle ajomatkalle valkoisen hiekan rannalle. Hiki tuntui pursuavan ulos jokaisesta ihosolusta, joten uinti alkoi tuntumaan varsin houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Kinttupolku, jota pitkin lähdimme isommalta maantieltä kohti meren rantaa, oli todella kapea ja huonokuntoinen. Itse en olisi uskaltautunut tuolle tielle, kuin nelivetomaastoautolla, mutta niinpä vain Ketut sompaili meidät rantaan ilman, että onnistui rikkomaan hienoa Toyotan tila-autoaan.

Rannassa varasimme heti rantatuolit ja Jaana kiiruhti kuumissaan suoraan meren aaltoihin. Itse jäin kuvaamaan panoraamaa rannalta, mutta sivusilmällä seurasin Jaanan menoa veteen. Jo rannalle astellessa olimme panneet merkille rantaan iskeytyvät melkoisen suuret aallot, mutta yhtäkkiä huomasin, että kauempaa mereltä oli lähestymässä vielä suurempia, jopa useamman metrin korkuisia aaltoja. Ja niinhän siinä kävi, että Jaana melkkaantui aalloissa nurin ja tuli hetken päästä hieman harmissaan ja nolona takaisin uintireissulta. Onneksi aallot eivät olleet vieneet hänen silmälasejaan mukanaan, vaan hän onnistui jollakin kummalla tuurilla saamaan pidettyä ne mukanaan aaltojen melskeissä pyöriessään. Siinäpä se loppureissu olisikin mennyt mukavasti mönkään, sillä eihän Jaana edes muistanut ottaa lähtiessään varalaseja mukaan koko tälle reissulle!

Olimme ottaneet toiveikkaina myös snorklausvehkeet mukaan rantareissulle, mutta totesimme yhdessä, että meidän uimataidolla ja atleetinvartaloilla olisi ehkä turhan riskialtista lähteä monen metrin korkuisiin aaltoihin koheltamaaan. Päätin kuitenkin käydä myös itse vilvoittautumassa aalloissa, mutta jätin suosiolla silmälasit rannalle aurinkotuolin suojaan. Aallotkin tuntuivat hieman hellittävän voimaansa, joten Jaanan mielestä häntä raskaampitekoisena, ei aaltojen voima muka saisi minua kaadettua yhtö helposti kuin häntä. Saahan sitä tietysti kuvitella kaikenlaista, mutta totuus oli kyllä se, että vyötärösyvyyteen päästyäni alkoi päälle tulla sellaisia vesiseinämiä, että hetkessä huomasin myös itsekin pyöriväni kuperkeikkaa aaltojen vietävänä. Melkoinen voima noilla aalloilla oli, sillä päässäni ollut huivikin hävisi jonnekin meren vietäväksi, mutta onneksi uikkarit sentään pysyivät jalassa, joten pääsin palaamaan aurinkotuoleille ilman suurempia nolosteluja.

Loppuajan vietimmekin rantatuoleilla aurinkoa ottaen ja yhä uusien rannalle saapuvien matkailijoiden uintiyrityksiä huvittuneena seuraillen. Ohessa muutama kuva tuolta rannalta tilanteista, missä ihmiset pyörivät hurjannäköisinä aaltojen vietävänä ja toiset ehtivät välillä jopa juosta karkuun pahimmillaan kolmen-neljän miehen korkuisia aaltoseinämiä.

Palasimme Kämpille iltapäivällä kahden maissa ja kävimme lounaalla hotellimme ravintolassa. Innostuin tilaamaan nälissäni itselleni grillivarrasta, jossa oli kaikenlaista maukasta lihaa, kanaa sekä makkaraa. Onneksi tilasin, sillä eväs oli kyllä parasta, mitä tähän saakka olen tällä reissulla syönyt. Jaana taas oli erittäin tyytyväinen Nasi Goreng annokseensa, mutta aaltojen seassa pyöriminen oli varmaan myös lisännyt meidän molempien ruokahalua, sillä sen verran helposti eväät meihin upposivat.

Iltapäivän lopuksi kävimme uiskentelemassa hotellin uima-altaalla ja vaikka vesi oli oikeastaan aivan liiankin lämmintä, niin jotenkin sitä näin teini-iän jo hyvinkin ohittaneena osaa alkaa jo arvostamaan allasuimisen helppoutta, varsinkin jos vertaa tuota päivän aiempiin kokemuksiin altojen vietävänä White Sand Beachilla. Uinnin jälkeen kuvasin hotellin puutarhasta myös panoraaman, mistä pääsette näkemään, millaisessa maisemassa olemme muutaman päivän ajan majoittautuneet.

Tätä kirjoitellessa pitääkin alkaa jo pakkailemaan kamoja kasaan. Aikaisin lauantai-aamuna on lähtö Gili-saarille, joten seuraavat päivityksen blogiin tulevatkin sieltä. Toivottavasti siellä päästään ja uskaltaudutaan jo kunnolla snorklailemaankin!

Mutta mahtava  lomapäivä siis taas takana kaikista pesukoneen sisällä istumiskokemuksista huolimatta. Nytpähän tiedämme molemmat miltä farkuista tuntuu pesuohjelman huuhtelu- ja linkousvaiheen jälkeen! :)

Palataanpa Gililtä asiaan!

Enää ei ketuta laisinkaan

Candidasa, Bali. +27 astetta. Lomafiilis 98%

Torstaiaamuna heräilimme jo harmittavan aikaisin ennen kännykän herätyskelloon asetettua pakollista herätysaikaa. Aikaero meinaa jotenkin vetää vieläkin unirytmit sekaisin, joten yöllä ei tahdo saada kunnolla unta ja aamupäivällä tulee taas välillä melkoisia väsymyksen aaltoja ilmeisesti siksi, koska osa elimistöstä vielä jostakin syystä kuppelehtii kotimaan kellon tahdissa muka aamuyön parhaimmissa unihetkissä.

Yksi juttu jäi muuten eiliseltä illalta kertomatta. Illalla lähdin hotellihuoneesta vastaanottoon varaamaan Gilin pikavenekyytejä ja respan pojat olivat heti vailla etumaksua. Indonesian rupiat olivat kuitenkin päässeet hupenemaan lompakosta, joten jostakin olisi saatava nostettua tai vaihdettua paikallista valuutta. Hotellin vaihtokurssi on kuitenkin sen verran kehno, että päätin lähteä käymään kävelemällä Candidasan rannan keskivaiheilla sijaitsevassa rahanvaihtopisteessä, missä olisi huomattavasti parempi kurssi.

Eipä tullut yksin illan pimeyteen rynnätessä mieleen kertoa Jaanalle siitä, että lähdinkin pois hotellin alueelta, mutta eipä se sinänsä mikään ongelma ollutkaan. Mutta kun muutaman sata metriä käppäiltyäni vierelleni pysähtyin paikallisen miehen ajama skootteri ja kuski paljastui torstain kuljettajaksemme, Ketutiksi, niin olisihan sitä tietysti voinut hetken miettiä turvallisuusasioita. No, eipä hätää.

Ketut ihmetteli, minne olin yksin menossa pimeydessä ja kuultuaan minun etsivän rahanvaihtopaikkaa, tarjoutui hän heittämään minut tietämäänsä hyvää kurssia tarjoavaan toimistoon. Itsesuojeluvaisto oli ilmeisesti aikaeron myötä jäänyt jonnekin kotimaahan, sillä hetken päästä huomasin istuvani ilman kypärää Ketutin keulivan skootterin kyydissä pujottelemassa muun pimeydessä kiitävän liikenteen seassa.

Se saattaa olla aika rivon näköistä menoa, kun maksimissaan 60 kiloinen pikku aasialainen kyydittää yli 100 kiloista pohjoisen poikaa. Takapaksilla istuskellessa alkoikin sitten tulemaan mieleen ne huonoimmat mahdolliset vaihtoehdot, eli se ikävä optio, että mitä sitten, jos tapahtuisi vaikkapa kolari. Jaanalla ei olisi hajuakaan siitä, missä meikäläinen viilettelee ja muutenkin kolarin sattuessa ilman kypärää olisin aika heikoilla. Hieman alkoi siis keulivan mopon kyydissä istuminen hirvittämään.

Onneksi Ketut ajeli kuitenkin riittävän turvallisesti ja tuostakin seikkailusta selvittiin ihan vaan pienillä mielikuvituksen kehittämillä skenaarioilla. Tuurillahan ne isotkin laivat seilaa. Jaanakin vain hieman moitiskeli harkintakykyäni, mutta olihan tuo taas yksi kokemus muiden joukossa ajella balilaisessa sekopääliikenteessä. Onneksi kuitenkin vaan pelkääjän paikalla, sillä itse en suostuisi ajamaan täällä metriäkään yleensäkään millään ajoneuvolla. Itse ajaminen pelottaisi vielä enemmän! :)

Mutta sitten mopon keulimisista takaisin torstaiaamuun; Kävimme nauttimassa hotellin hintaan kuuluvan aamiaisen pikaisesti ennen kello kahdeksaa, jolloin Ketut oli luvannut tulla noutamaan meidät Ubudin retkelle. Koska hotellihuoneemme tallelokero on harmittavasti juuri sen verran liian pieni, ettei sinne saa mahdutettua läppäriä retken ajaksi turvaan, niin päätin viedä sen respaan talteen päivän ajaksi. Läppäriä viedessä sain seurata naapurimaamme Venäjän poikien uloskirjautumista hotellista. Sen verran olemme maailmalla naapurimaan äkkirikastuneisiin törmänneet, että heidän käytöksensä respassa ei taaskaan yllättänyt millään tavalla. Aamuvodkaa oli ilmeisesti nautittu tarpeeksi, koska paita oli päällä nurinniskoin. Hotellin hinnatkin olivat aivan väärin ja melkoisen röyhkeästi sekä isoäänisesti Venäjän pojat heiluttelivat jenkkidollarinivaskoitaan hintoja jälkikäteen tinkien. Joutivat lähteä muualle öykkäröimään!

Ubudin reissu oli kokonaisuudessaan melkoisen raskas, mutta myös mielenkiintoinen kokemus. Huonosti nukutun yön jälkeen olimme molemmat melko huonolla hapella liikkeellä, mutta onneksi ensimmäisessä pysähdyspaikassa meille esitetty balilainen jumaltarunäytelmä viimeistään sai olon virkustumaan. Katselimme kummissamme, kun näyttäviin asuihin sonnustautuneet ja värikkäästi meikatut esiintyjät tanssivat meille jotain ikivanhaan hindutaruun perustuvaa rakkausdraamaa hirviöineen ja kaunottarineen.

Barong-tanssinäytelmää säestävä balilainen musiikki, jota liki parikymmenmiehinen orkesteri esitti ei kyllä saanut meistä uusia faneja, sillä sen verran monotoonista ja suoraansanottuna turruttavan tylsää moinen musiikki mielestämme oli. Mutta olipahan kieltämättä eksoottista katsoa näyttävien hahmojen koomista koikkelehtimista pitkin ja poikin temppelin lavaa.

Balilaisen tanssi- ja soitinesityksen jälkeen ajelimme muutamien turistirysien kautta kohti Ubudin kaupunkia. Pysähdellessä kävimme seuraamassa mm. hopeakorujen valmistusta, perinteisten balilaisten kankaiden kudontaa ja maalausta sekä taidemaalareiden työskentelyä. Joka pysähdyspaikalla oli tietysti tarjolla kaikenlaista teemaan liittyvää myytävää, mutta hinnat ainakin noin yhtäkkiä tuntuivat meistä aika korkeilta. Toki jotain pientä tarttui mukaan ihan jo jouluakin ajatellen, mutta esimerkiksi käsintehdyt balilaiset hopeakorut olivat mielestämme aivan turhan tyyriitä.

Lounaaksi söimme kauniista riisiviljelysmaisemasta nautiskellen ankkaa riisillä. Hyvää oli ja kun tarjosimme myös Ketutille annoksen Grispy Duckia, niin ilmiselvästi miehen lievä harmitus laski kuin silmissä. Ketutin ketutuksen syynä oli ilmeisesti se, että emme olleet buukanneet Gilin laivamatkoja hänen kauttansa, vaikka hän yritti jatkuvasti muistuttaa, että hänen tarjouksensa olisi parempi, kuin hotellilta saamamme. No, eipä vaan ollut. Onneksi mies pääsi hyvän ruoan avulla yli murheistaan ja retkemme jatkui virkeämpänä kohti Balin kuuluisia riisiterasseja.

Harmittavasti riisiterassien sato oli jo korjattu vastikään, joten näkymä ei ollut ihan paras mahdollinen. Mutta kyllähän tuossa maisemassa silti silmä lepäsi jokseensakin paremmin, kuin esimerkiksi jossain Rantsilan loputtoman kitukasvuisen pajukon kohdalla, joita niitäkin on jo tähän ikään tullut tuijoteltua ihan liiaksikin asti.

Ketutilta kuulimme myös yhden mielenkiintoisen väitteen, jonka paikkansapitävyyttä en tosin voi varmistaa. Mies nimittäin väitti, että Indonesian hallitus on Aasian maiden täällä parhaillaan pidettävän suuren konferenssin takia hankkinut Balille jonkilaiset avaruusajan ihmevehkeet, joilla tähän vuodenaikaan normaalisti kuuluvat sadepilvet on karkoitettu pois muutaman seuraavan päivän ajaksi. Sehän sopii kyllä meille, sillä jos Barack Obama saa nauttia aurinkoisesta Balista, niin siinä sivussa ei varmaan haittaa, jos pari suomalaista kaukomatkaajaakin nauttii vuoden aikaan nähden poikkeusellisen vähäsateisesta lomasta Balilla :D

Olimme Ubudin reissulta takaisin hotellilla iltapäivällä noin kello neljän aikaan. Jaana painui samantien varaamaan hotellin kylpylästä balilaisen 90 minuutin hieronnan, jonka oli jo eilen kokenut hyväksi. Itse otin pikkupäiväunet ennen valokuvien käsittelyä.

Illalla kävimme vielä kävelemässä pitkin Candidasan kylänraittia ja vaihtamassa lisää rahaa. Käypäinen euron kurssi Candidasassa vaikuttaisi olevan tällä hetkellä 12.100 indonesian rupiaa, mutta verrattuna muihin saaren osiin sen hyvyydestä ei minulla ole pienintäkään hajua. Joka tapauksessa se on parempi kuin hotellilla (11.500) tai Suomessa Forexilla lähtiessä oli.

Mutta nyt on aika painua pehkuihin. Tai totta puhuen voisi vielä napata parit rommitotit aaltojen jylyjä ääniä kuunnellen. Ketut tosin yritti päivällä ehdotella kaupassa meille paikallista riisiviinapulloa rommipullon tilalle, mutta jotenkin tuo Karibian eliksiiri maistuu pehmeämmältä ja laskeutuu kurkusta alas huomattavasti sulavammin.

Hyvää yötä Candidasasta!

Obamakin on Balilla

Candidasa, Bali. +30 astetta. Lomafiilis 97%

Ensimmäinen kokonainen lomapäivä Balilla alkoi aurinkoisena. Verhot aukaistuamme silmiemme eteen avautui aikamoisen upea näkymä palmujen välistä Intian valtamerelle ja kohti Penidan saarta. Edellisenä iltana kentältä saavuttuamme olimme innostuneet naukkailemaan muutamat lasilliset Singaporen kentältä Taxfreestä ostamastamme rommipullosta. Kuuntelimme illan pimeydessä parvekkeella istuskellen ja drinksuja nautiskellen rantaan iskeytyvien aaltojen huumaavaa ääntä ja makustelimme loman alkumetrien mukavaa tunnelmaa. Pitkän matkanteon jälkeen tuntui taivaalliselta vain olla ja istua rauhassa merituulen hyväiltävänä.

Eilinen lentomatka Singporesta Denpasariin sujui oikein mukavasti. Kahden ja puolen tunnin lentoaika tuntui vain pieneltä pyrähdykseltä, kun sitä vertasi Helsingin ja Singaporen väliseen hurjaan istuntoon. Kuuntelimme koneessa hieman huvittuneina henkilökunnan antamia turvaohjeita, jotka kuulutettiin hädintuskin ymmärrettävän englanninkielen lisäksi myös ilmeisesti indonesiaksi. Suomalaisen korvaan bahasa indonesia nimittäin kuulostaa jotenkin oudon tutulta, sillä lauseista pystyi helposti erottamaan varsin kotoisilta kuulostavia sanoja, kuten "matikan" ja "silakan". Varsin kala-aiheisista porinoista huolimatta ei lennon ruokalistalla ollut kuitenkaan fisukkaa, vaan eteemme kannettiin paikalliseen perustyyliin kana-riisiannokset.

Denpasariin laskeuduttuamme maksoimme 50 jenkkidollaria viisumimaksua ja kuittasimme itsemme sisään Indonesiaan. Laukutkin löytyivät hihnalta nopeasti ja joka välissä tuntui olevan innokkaita kavereita, jotka dollarinkiilto silmissään tyrkyttäytyivät kuskaamaan matkatavaroita puolestamme. Pidimme kuitenkin kapsäkit omassa hallussamme ja astelimme ulos kenttärakennuksesta, mistä löysimme heti oikealta lentokenttätaksin luukun, josta ostimme tiketin 335 000 indonesian rupialla Candidasaan. Lentokenttätaksilla on kiinteät sovitut hinnat näkyvissä myyntiluukun seinällä, joten tinkaamaan oli turha ryhtyä.

Kentältä pois ajellessa emme voineet olla huomaamatta kaikkialla tienvarsilla ja risteyksissä olevia lukuisia poliiseja. Syykin moiseen selvisi, kun taksikuski kertoi, että seuraavana päivänä Denpasariin olisi tulossa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Obamaa varten Indonesian hallitus oli tuonut muualta maasta paikalle tuhansia poliiseja varmistamaan täällä pidettävän Aasian maiden johtajien suuren tapaamisen turvallisuutta.

Noin puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Candidasaan, missä meitä odotti positiivinen yllätys. Vaikka olin varannut Bali Palms Resortista Studio-huoneiston, niin respa kysyi meiltä, haittaisikö meitä, jos meidät sijoitettaisiinkin vielä tuplasti suurempaan huoneistoom. Eipä tosiaankaan haitannut ja ehdinkin jo eilen laittamaan tänne matkapäiväkirjaan muutaman kuvan varsin hulppeasta kämpästä.

Mutta nyt siis takaisin tähän päivään eli keskiviikkoon. Aikaisin aamulla eilisillan rommit maistuivat vielä hieman kurkussa, mutta pikaisen suihkun ja hampaiden pesun jälkeen olimme valmiita aamupalalle. Sinänsä vaatimattoman, mutta ihan riittävän aamiaisen jälkeen päätimme mennä jatkamaan unia, sillä tuhansien lentokilometrien ja aikaeron rasitus kieltämättä vielä tuntui velan puolella voimavarannoissa.

Heräilimme kunnolla vasta iltapäivän puolella. Bali Palmsin uima-allasaluekin vaikutti varsin viihtyisältä paikalta, mutta sinne emme vielä ensimmäisenä päivänä ehtineet kunnolla nautiskelemaan. Sen sijaan päätimme käydä kävelemässä pitkin Candidasaa halkovaa tietä, jonka varrelle kaikki tässä sopivan kokoisessa kylässä tuntuu olevan keskittynyt.

Muutaman sadan metrin talsimisen jälkeen meille oli jo kaupiteltu useampaankin kertaan monenlaisia retkiä eri paikkoihin Balilla. Hieman hintoja vertailtuamme päätimmekin varata eräältä kaverilta seuraavaksi päiväksi Ubudin retken, jonka aikana toivottavasti pääsisimme katselemaan saaren kuuluisan kulttuurikaupungin tarjontaa ja ihaileman kaupunkia ympäröiviä riisiterasseja, mistä Bali on varsinkin kuuluisa. Kaveri, joka monen muun balilaisen tavoin oli nimeltään Ketut, osasi kilpailjoitaan paremmin englantia ja miehen autokin tuntui olevan varsin uusi ja toimivalla ilmastoinnilla varustettu, joten päätimme buukata hänet torstaipäivän kuljettajaksemme. Toimivaa ilmastointia alkoikin kävellessä kummasti kaipaamaan, sillä yli 30 nousseen elohopean lukemissa ihon pinta tuppasi kostumaan litimäräksi pelkän ajatustyön rasituksesta kävelystä puhumattakaan.

Myöhäiseksi lounaaksi nautiskelimme pizzat eräässä katuvarren ravintolassa. Kuumin turistikausi alkaa ilmiselvästi olla jo ohi, sillä olimme ainoat asiakkaat tuossa paikassa, mutta toisaalta meitä palveltiin hyvin iloisesti ja miellyttävästi kuuden nuoren neidon ja puu-uuneja lämmittävien parin nuoren miehen voimin. Maukkaiden pizzojen ja muutaman oluen jälkeen palailimme kaupan kautta takaisin hotellille.

Illan päätteeksi varasin meille jo lauantaiksi menopaluuliput pikavenekyytiin Lombokin saaren vierellä olevalle Gilin Trawanganin saarelle. Onneksi jätimme pikavenelippujen varaamisen tänne paikan päälle, sillä netin kautta varattuna olisi hintaa tullut muutaman kymmenen euroa enemmän, mutta täällä paikan päällä hintoja pääsi vähän tinkimäänkin. Samalla varasin meille kolme yötä neljän tähden tasoiseen majoitukseen hotelliin, jonka rannalta pitäisi päästä snorklailemaan suoraan kilpikonnien ja muiden värikkäiden merenelävien sekaan kirkkaisiin vesiin. Nyt on siis taas jotain kivaa edessä, mitä odotella!

Vaikka aamuinen näkymä hotellihuoneistomme parvekkeelta olikin aika upea, niin ei illan auringonlaskukaan sieltä ihan kehnoimmasta päästä tuntunut olevan. Vai mitä tykkäätte oheisten kuvien tunnelmasta?

Nyt kuitenkin koisimaan. Aamulla on aikainen startti kohti saaren sisäosia ja edessä on toivottavasti mielenkiintoinen retkipäivä. Hyvää yötä!

Nyt on hyvä

Candidasa, Bali. +27 astetta. Lomafiilis 93%

On se vaan niin. Sitä kun lähtee tarpeeksi kauas normaalikuvioista, niin asiat alkavat loksahtelemaan oikeisiin mittasuhteisiinsa. Arki, niin paljon, kun sitä tarvitaankin, on vain jonkinlainen tekosyy ja mahdollistaja niille harvoille ja herkullisille hetkille, mitkä tarjovat elämään sellaisia kokemuksia, jotka kantavat jopa yli heikkojenkin ajanjaksojen.

Matkanteon saavuttaessa sopivan mielentilan olennaisuudet nostavat arvoaan ja tyhjänpäiväiset huolet unohtuvat ja jäävät jonnekin kauas taakse kotimaan viimoihin ja tuiskuihin.

Singaporekin oli vain välilaskupaikka matkalla kohti loman varsinaista kohdetta Balia. Eipä silti, olihan meillä ihan viraabeli tarkoituskin viettää yksi yö Singaporessa. Kävimme nimittäin aamulla nappaamassa kaupungin keskustasta mukaan yhden optiikan eräästä Singaporelaisesta kameraliikkeestä.

Itselläni oli nimittäin jo kauan himottanut laajentaa lisää kuvaamisen horisonttia. Laajakulmakuume oli pahasti iskenyt miehen sydämeen. 12 mm ei tuntunut riittävän mihinkään. Niinpä reissun merkeissä oli pakko käydä nappaamassa mukaan markkinoiden ainoa 8 mm laajakulmaan kykenevä normaalipiirtoinen objektiivi. Vaan jopa alkoi lyyti kirjoittamaan. Nyt ollaankin erittäin laajalla kuvalla liikkeellä.


Joten tässä muutama kuva Candidasan hotellistamme uudella optiikalla otettuna. Huomenna kunnon valossa juttua lisää. Loma on vasta lähtökuopisssaan, joten antaa fiilisten nousta omaan tahtiinsa.

Ehkä yksi Bintang-olut vielä. Rouva jo koisii, mutta pitäähän paikallisesta oluesta jonkinlainen mielipide luoda, ennenkuin alkaa arvosanoja antamaan.

Ei hassumpaa sinänsä. Hillitön lukaalihan tämä on. Jospa tähän nyt vielä yömyssyt päälle, lomallahan sentään ollaan?

Pertin kanssa reissuun

Singapore. kosteaa, +26 astetta. Lomafiilis 78%

Saatiinhan se loma viimein alulleen. Kirjoittelen tätä ensimmäistä varsinaista reissujuttupäivitystä Singaporessa mukavasti hotellihuoneen sängyllä köllötellen ja thaimaalaista tuontiolutta maistellen. Nyt alkaa taas tarkenemaan!

Eilen sunnuntaina hieman ennen kello kuuttatoista starttasimme Oulusta kohti Oulunsalon lentokenttää. Kodin ja koirat jätimme Joonaksen ja Anuliinan hyvään ja hellään huomaan ja vaivalla säädetty, moneen kertaan muuteltu ja suuresti odotettu reissu pääsi vihdoinkin vauhtiin. Liisan ja Reinon kyydillä pääsimme mukavasti ja kohtuullisen hyvissä ajoin kentälle, mistä aikataulun mukaan lentomme olisi pitänyt lähteä kello 17.35 aikaan.

Heti kentälle saavuttuamme jouduimme kuitenkin laukkujen luovutuksessa melkomoisen jonon perään, joka jatkoi koko ajan kasvamistaan. Vaikka Oulunsalon lentokenttä on vasta rempattu ja toimintojen pitäisi olla entistä jouhevampia, niin niinpähän taas pääsimme nauttimaan oikein roppakaupalla suomalaisesta palveluasenteesta ja asiakastiedottamisesta. Aikamme check-iniin jonotettuamme liikkumattomassa jonossa, alkoi jostakin kuulua kommentteja, että "puhukaa lujempaa, siten että takana olijatkin kuulevat!". Finnairin kentän "ilmeisesti se toinen työntekijä" siellä hieman hennolla äänellä kertoi ilman mikrofonia tai muuta kuulutusapuvälinettä, että meitä edeltävä lento oli jouduttu peruuttamaan kokonaan, koska kenttähenkilökunnan ajoneuvo oli kolhinut konetta sen verran pahasti, että kone ei päässyt ilmaan turvallisesti.

Hieman se panee mietityttämään, että pitäisiköhän Finnairin kokoisen firman satsata vähän enemmän henkilöstöresursseihin, jos ja kun ainoastaan parin ihmisen voimin yritetään selvitellä usean sadan ihmisen lentoja, mahdollisia hotellimajoituksia ja muita poikkeustilasta johtuvia säätöjä. Toisaalta sen verran säätämistä tämän vuotisen reissumme alku on ollut, ettemme olleet enää moisesta käänteestä oikeastaan kauhean yllättyneitä, vaan katselimme tyynesti kelloa ja ihmettelimme, että joskohan me ennen puoltayötä olisimme Helsingissä, jotta ehtisimme ajoissa Singaporen koneeseen.

Lopulta yllättäen vain hieman myöhässä saimme laukut selvitettyä ruumaan ja pienen epäilyksen kera jätimme ne Finnairin rahtityöläisten huomaan ainoana toiveenamme se, että jollakin ihmeen tuurilla löytäisimme ne Singaporesta laukkuhihnalta seuraavana päivänä.

Koneesen astelimme hienosti uusia putkia pitkin, sillä takana ovat nyt ilmeisesti ne ajat, jolloin Oulunsalossa piti paleltua pyryssä, tuiskussa ja viimassa koneeseen mentäessä. Lentoamme täytettiin hartaasti ja pitkään, sillä edeltävän peruutetun lennon matkustajia luonnollisesti yritettiin mahduttaa seuraavalle lennolle mahdollisimman monta mukaan. Aivan viimeisinä koneeseen asteli kolmen miehen seurue, jossa kaksi autenttisen näköistä muusikkoa taluttivat kolmatta ehkä hieman enemmänkin jonkin sortin putkesta nauttinutta virkaveljeään.

Jotakin tuttua hieman pohöttyneen näköisen miehen kasvoissa oli ja kun miehen kaverit saivat kaiffarinsa istumaan muutaman istuimen päähän meistä, niin tunnistin lopulta velikullan. Pertti "Nipa" Neumannhan se siinä pääsi viimeisenä koneeseen pyrkineenä mukaamme vähän liikuttuneessa mielentilassa. Eipä ollut Pertilläkään enää sifonkihuiveja ranteissa ja torkkumisen ohessa hänelle tuntuikin maistuvan tuplaviski yllättävän joutuisasti.

Helsinkiin päästyämme kävelimme koneesta ulos entisen Dingotähden perässä ja hieman huvittuneena seurasimme, kun Pertin suuntaa hakevat huojuvat askeleet lähes määrätietoisesti ohjasivat entisen teinityttöjen idolin lähimpään lentokentän alkoholinanniskelupisteeseen. Itse aloitimme muutaman tunnin odottelusession Singaporen lennolle. Muutama juoma tuli meilläkin maisteltua ihan vaan lomafiiliksiä nostatellessa, joten paljon Perttiä pahemmiksi emme lopulta jääneet mekään :)

Singaporen lento lähti ajoissa hieman ennen puoltayötä ja aika pian lähdön jälkeen saimme ruoan. Ruoan nautittuamme olikin jo unten aika, sillä edessä oli 11,5 tunnin melkoinen lentosessio. Helsinki-Singapore lento vaikuttaisi olevan Finnairin pisin ilman välilaskua toteutettava lento ja kilometreissä matkaa tulee kunnioitettavat 9272 kilometriä.
Onneksi Finnair käyttää näillä pitkillä Aasian lennoilla laajarunkoisia Airbus 340 koneita, joten istuintilaa on aivan mukavasti jopa economy-luokan matkustajillakin. Meillä kävi Jaanan kanssa vielä mukava tuuri, kun saimme lähes koneen perässä olevalta keskipenkkiriviltä käyttöömme kolme istuinta, joten välillä pääsimme oikomaan jalkoja ja kehoa jopa vielä hieman normaalia paremmin.

Pientä lisäjännitystä saimme kokea vielä ihan lennon loppuvaiheessa Singaporeen laskeutuessamme, kun koneen naiskapteeni joutui tekemään aivan laskeutumisen loppuvaiheessa ylösvedon, sillä hänen sanojensa mukaan meillä oli ympärillä riehuvan trooppisen ukkosmyrskyn takia liikaa myötätuulta turvalliseen laskeutumiseen. Meinasihan se vähän pulssia nostaa, kun ikkunoissa palmut jo vilisivät ukkosen välähdysten valaisemina, kun yhtäkkiä koneen moottorin alkoivat mylvimään ja kone tärisi ja vaappui, mutta onneksi kapteeni sai koneen takaisin korkeuksiin ja toinen laskeutumisyritys onnistui nappiin ja nyt ollaankin jo täällä Singaporen keskustassa varsin mukavissa olosuhteissa.

Kävimme pikaisesti kävelemässä ja katselemassa Singaporen keskustaa tässä hotellin lähistöllä, mutta sen verran väsyneitä olemme pitkän lennon jälkeen, että alakerrassa nautittujen aussityyliin tarjoiltujen Sirloin-pihvien jälkeen alkaa nukkumatti kutsumaan vastustamattomasti.

Huomenna aiomme katsella pikaisesti Singaporea ihan päivänvalossakin ja käymme kenties hieman optiikkaostoksilla. Lento Balille on vuorossa iltapäivästä, joten seuraava päivitys saattaakin tulla vasta tiistaina sieltä, kunhan ehdimme asettua aloillemme Candidasan rannalle.

Eli ei kun hyvät yöt. Tästä on hyvä jatkaa lomaa!

Vaikeuksien kautta voittoon

Oulu, Suomi. +8 astetta. Lomafiilis 23%

Viimeiset kahdeksan päivää on säädetty hikipäässä ja lähes uupuneena lomaa kohdalleen Bangkokin tulvien takia muuttuneiden aikataulujen ja välilaskupaikan muutosten takia. Finnairin kanssa homma hoitui yhdellä puhelinsoitolla, mutta Air Asian lentojen mulkkaamisesta meinasi muodostua lähes ylitsepääsemätön tehtävä.

Vaikka varmistin ennen Finnairin lentojen muutosta puhelimitse Air Asian Englannin puhelinpalvelusta, että täyttämällä netissä olevan sähköisen lomakkeen, tulisivat rahat 48 tunnissa käytettäväksemme uuteen varaukseen, niin käytännössä totuus oli aivan toinen. Parin vuorokauden päästä minulle ilmoitettiin puhelimessa, että hommaan meneekin viisi työpäivää. Jäimme siis odottamaan hyvitystilin luomista, mutta kun muutaman päivän odottelun jälkeen Air Asian nettisivuille ilmestyi tiedote mahdollisuudesta myös lentojen uudelleen reitittämiseen, päätin jälleen soittaa heille ja tiedustella asiaa.

Avulias puhelinvirkailija ottikin lentomuutoksemme ylös, mutta pahaksi onneksi kesken varauksen muuttamisen puhelinlinja katkesi, enkä saanut hommaa vietyä loppuun asti. Kun vihdoin pääsin taas 20 minuutin jonottamisen jälkeen langoille ja yhteyteen Air Asian kanssa, minulle yllättäen ilmoitettiinkin, ettei lentojen uudelleen reititys onnistu, koska olen jo täyttänyt sähköisen lomakkeen, jolla pyydän hyvitystä vanhasta varauksesta. Eli taas odottamaan viiden työpäivän verran.

Kuudentena työpäivänä väsähdin odottamaan sähköpostia Air Asialta ja päätin jälleen soittaa heille. Tällä kerralla heräsin aamuyöllä kello 4 aikaan ja valitsin Englannin numeron sijaan firman ranskalaisen palvelunumeron. Yöllä puhelintrafiikkia tuntui olevan vähän, joten pääsin saman tien läpi. Avulias ja huomattavasti brittivirkailijaa selvempää englantia puhuva virkailija kertoi jälleen mahdollisuudesta reitittää lennot uudestaan ja kaikin mokomin annoin hänen jälleen yrittää hommaa. Hetken odottelun ja tietojen ylösoton jälkeen kaveri neuvoi minua jälleen odottamaan 48 tuntia, jona aikana tulisin saamaan vahvistuksen muuttuneista lennoista.

48 tunnin odottelun jälkeen ei taaskaan ollut ilmestynyt mitään viestiä Air Asialta, joten ohjeiden mukaan soitin jälleen ranskalaiseen numeroon. Tällä kerralla puheluuni vastasi Kareem niminen kaveri, joka taas yllätyksekseni ilmoitti, ettei haluamillani lennoilla ollut muka tarjolla vapaita paikkoja matkojen uudelleen järjestämiseksi. Tuossa vaiheessa alkoi jo rauhallisemmaltakin mieheltä käämit kärventymään ja taisi siinä tulla muutama voimasanakin multasuussa englantia ääntävälle miehelle tultua annosteltua. Varsinkin, kun tiesin täysin varmasti, että lentopaikkoja Singaporen ja Balin välille oli kyllä tarjolla, kun sellaisen olisin milloin tahansa pystynyt itse varaamaan Air Asian nettisivuilta. Sen olin tosin jo päättänyt, että minkäänlaista uutta varausta en lennoista Air Asialle tulisi tekemään ennenkuin Bangkokin lentojen varauksen hyvitys olisi selvillä ja käytössäni.

Voimasanoilla oli kuitenkin sen verran vaikutusta, että Kareem pyysi minua olemaan sen aikaa odottamassa linjalla, kun hän oli yhteydessä pomoonsa, jolta kysyi neuvoa ongelman ratkaisemiseksi. Lopulta sain kuulla, että parin päivän sisällä asian pitäisi ratketa, koska vaatimukseni lentojen hyvittämisestä oli kuulemma mennyt vihdoinkin jollekin sellaiselle osastolle, jolla olisi valtaa päättää asiasta ja luoda hyvitystili. Samalla kuulin senkin, että ilmeisesti Air Asian varaussysteemi on niin jäykkä tai huonosti taipuva, ettei lennon lähtöpaikan muutos toiseen maahan ollut käytännössä mahdollista.

Pari päivää odoteltuani ei kuitenkaan mitään ollut taaskaan ilmestynyt sähköpostilaatikkooni, joten oli jälleen aamuöisen puhelun vuoro. Yllättäen ja onneksi ranskalaiseen numeroon vastasi sama kaveri, joka oli ollut kanssani tekemisissä ennen Kareemia. Mies muisti tilanteen hyvin ja nopeasti selvitti Air Asian tietokannasta sen, että hyvitys oli vihdoinkin luotu minulle, joten pääsisin vihdoinkin varaamaan uudet lennot Singaporesta Balille. Kysyin ihmeissäni, että miksi asiasta ei oltu lähetetty minulle mitään tietoa, vaikka hyvitystili oli luotu jo edellisenä päivänä ja vastauksena oli se, että koska Air Asia on malesialainen yhtiö, joka toimii muslimien kalenterin mukaan, niin sähköpostia ei liikkuisi ennen kuin muslimien pyhäpäivä olisi ohi. Homma oli niinsanotusti korkeemman kärees...

No, onneksi asia lopulta ratkesi. Välillä meinasi jo usko loppua, kun lomalle lähtöön oli enää viikko jäljellä ja osa lennoista oli yhä ihan väärän kaupungin kautta. Nyt lentoliput ovat kuitenkin jälleen kunnossa ja lomastartti lähestyy. Hieman tuo ylimääräinen säätäminen häiritsi yöunia ja menihän noihin puheluihin varmaan lähes 50 euroa rahaa, mutta se on lopulta pieni summa, kun tietää, että muutaman päivän päästä pääsee uittamaan varpaita tropiikin turkooseissa aalloissa!